Maailman pörssien listautumistahti kovinta kymmeneen vuoteen
Määrällisesti eniten listautumisia nähtiin Aasian ja Tyynenmeren alueella,
Määrällisesti eniten listautumisia nähtiin Aasian ja Tyynenmeren alueella, jossa niitä oli 935. LEHTIKUVA / VESA MOILANENMaailman pörsseihin on tänä vuonna listauduttu vilkkaasti, kertoo konsulttiyhtiö EY. Yhtiön katsauksen mukaan vuosi 2017 on ollut kansainvälisesti vilkkain sitten vuoden 2007. Myös Suomessa on ollut vilkasta, sillä Helsingin pörssiin on tänä vuonna listautunut 13 yritystä, joista seitsemän tuli päälistalle.
Maailmanlaajuisesti pörsseihin listautui yhteensä 1 624 yritystä, jotka keräsivät markkinoilta yhteensä reilut 160 miljardia euroa. Verrattuna vuoteen 2016 listautumisten määrä nousi 49 prosenttia ja antien arvo 40 prosenttia.
EY:n listautumispalveluista vastaava johtaja Päivi Pakarinen ennakoi, että tahti jatkuu vilkkaana myös ensi vuonna.
"Markkinat näyttävät vihdoin palanneen talouskriisiä edeltäneelle tasolle. Markkinoita ohjaavat vakiintunut taloudellinen tilanne, edelleen matala volatiliteetti sekä korkeat arvostustasot", Pakarinen sanoi EY:n tiedotteessa.
Lisävauhtia pörsseihin on tullut myös keskuspankkien mittavista elvytystoimista euroalueella ja Yhdysvalloissa.
Määrällisesti eniten listautumisia nähtiin Aasian ja Tyynenmeren alueella, jossa niitä oli 935.
Listautuneet yritykset toimivat usealla eri sektorilla. Teollisuus ja teknologia oli suurin ala listautumisten määrällä mitattuna, mutta suurimmat rahasummat liikkuivat finanssisektorilla. Pohjoismaissa nähtiin useita terveystoimialan listautumisia.
Helsingin pörssiin listautuivat tänä vuonna muun muassa Suomen Hoivatilat, Kamux, Terveystalo, Rovio, Remedy ja Titanium.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
