Kauppasota ei ole syttynyt, mutta pelkkä uhka siitä laski euroalueen talouskasvua
Euroalueen talouskasvu heikkeni huhti-kesäkuussa. Sen uskotaan johtuvan kauppasodan uhkasta.
Euroalueen talouskasvun heikkenemisen syynä pidetään kasvanutta uhkaa kauppasodasta Yhdysvaltain kanssa. LEHTIKUVA / Martti KainulainenEuroalueen talouskasvu heikkeni huhti-kesäkuussa, kertoo EU:n tilastovirasto Eurostat. Euroalueen talous kasvoi 2,1 prosenttia vuoden takaisesta. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä kasvu oli 2,5 prosenttia.
Talouskasvun heikkenemisen syynä pidetään kasvanutta uhkaa kauppasodasta Yhdysvaltain kanssa.
"Kaupan epävarmuudella näyttää olleen jo merkittävä vaikutus euroalueen talouteen toisella vuosineljänneksellä", arvioi hollantilaisen ING-pankin senioriekonomisti Bert Colijn.
Viime viikolla EU ja Yhdysvallat sopivat pyrkimyksistä välttää kauppasota. Muun muassa Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi on kuitenkin varoittanut, että protektionismi muodostaa edelleen riskin euroalueen taloudelle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
