Hevosyrittäjät olivatkoolla Hämeenlinnassa
Noin 60 hevosyrittäjää kokoontui torstaina ja perjantaina Hämeenlinnaan valtakunnallisille Hevosyrittäjäpäiville.
Tapahtumassa puhuttiin etenkin hevosyritysten taloudesta, kertoo Suvi Louhelainen Hämeen ammattikorkeakoulusta.
”Kaikki teemat liittyvät hevosyritysten talouteen ja johtamiseen. Talouden heikot ajat vaikuttavat vääjäämättä myös hevosyrityksiin, tosin ehkä viiveellä. Hevosharrastus ei ole ensimmäinen asia, mistä perheet karsivat.”
Hevosyrittäjäpäivien tavoitteena on kehittää yrittäjien osaamista ja suoda heille mahdollisuus irtiottoon ja toisiinsa tutustumiseen.
Vastaavat tilaisuudet pidettiin aiemmin marraskuussa Laukaassa Keski-Suomessa ja Kestilässä Pohjois-Pohjanmaalla.
Hevosyrittäjäpäivät päättivät Hämeen ammattikorkeakoulun kaksivuotisen valtakunnallisen Hevosyritys huippukuntoon -koulutuskiertueen. Louhelaisen mukaan tapahtumalle pohditaan jatkoa alan järjestöissä, sillä yrittäjät ovat kokeneet yhteisen tapahtuman hyvin tarpeelliseksi.
HENRIK SCHÄFER
Talouden heikot ajat vaikuttavat
vääjäämättä myös hevosyrityksiin, tosin ehkä viiveellä. Hevosharrastus ei ole ensimmäinen asia, mistä perheet karsivat.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
