MT paikalla Ylen yhtiökokouksessa tänään kello 13:30: Tilit hyväksyttävänä, tappio ylitti ennakkoarvion – myös riippumattomuus herättänee keskustelua
Valtio nuijii päätöksiä 99,98 prosentin osake-enemmistöllään. Yhtiön perustamiseen vahvasti vaikuttanut Maaseudun Tulevaisuus on paikalla yhtiökokouksessa MTK:n valtakirja-osakkeilla .
Yleisradion osakkaat ovat tänään koolla. Keskustelu Ylen tehtävästä ja asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa sekä sen suhteesta kaupallisiin toimijoihin jatkuu. Kuva: Sanne KatainenYleisradio Oy:n osakkeenomistajat kokoontuvat tänään yhtiökokoukseensa iltapäivällä Helsingin Mannerheiminaukion Ravintola Pääpostin kabinettiin. Yhtiökokous on pienen piirin suljettu tilaisuus, sillä valtion 99,98 prosentin osakeomistuksen lisäksi Yle-osakkeita on vain kourallisella harvoja ja valittuja perustajaosakkeita.
Maaseudun Tulevaisuus osallistuu yhtiökokoukseen valtakirjalla MTK:n omistamilla osakkeilla.
Yleisradio on poikkeuksellisen mielenkiintoisessa tilanteessa, sillä selvitysmies tutkii yhtiön toimintaa ja riippumattomuutta muun muassa poliittisista päättäjistä.
Yhtiökokouksessa hyväksytään Yle toimintakertomus ja tilinpäätös viime vuodelta. Yleisradio teki viime vuodelta 2,9 miljoonan euron liiketappion. Tilikauden tappio muodostui ennakoitua suuremmaksi. Yleisradio rahoittaa toimintansa Yle-verolla.
Tilintarkastusyhteisö KPMG suosittaa yhtiökokoukselle tilinpäätöksen vahvistamista ja vastuuvapauden myöntämistä yhtiön hallintoneuvoston ja hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle viime tilikaudelta.
Yhtiökokouksen avaa hallintoneuvoston puheenjohtaja Kimmo Kivelä (ps.). Kivelän jälkeen puhetta kokouksessa johtanee liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.).
Yleisradion viime vuotta varjosti marras-joulukuussa Yleä ravistellut kohu, jossa Yle uutisoi pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mahdollisesta esteellisyydestä kaivosyhtiö Terrafamen (entinen Talvivaara) sadan miljoonan euron lisärahoituksessa.. Pääministeri Sipilä pommitti uutisen tehnyttä toimittajaa lukuisilla sähköposteilla.
Julkisen Sanan Neuvosto antoi maaliskuussa langettavan ratkaisun journalistisen päätösvallan luovuttamisesta ulkopuoliselle eli tässä tapauksessa pääministeri Juha Sipilälle. Päätoimittaja Atte Jääskeläinen on puolustanut toimintaansa.
Hallintoneuvoston puheenjohtaja Kimmo Kivelä (ps.) arvioi Yle-kohua viime joulukuussa Yle-uutisille sanoen, että "Likapyykki pestään kotona eikä julkisuudessa ."
Yle on teettänyt uuden tutkimuksen Ylen luotettavuudesta ja kansalaisten kokemasta riippumattomuudesta. Helmikuussa julkaistun kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset luottavat Yle Uutisiin kohuista huolimatta. Vastaajista vajaat puolet, 47 prosenttia arvioi Ylen uutiset riippumattomiksi.
Yhtiökokouksessa käsiteltävässä toimintakertomuksessa viitataan kyseiseen tutkimukseen. MT raportoi, mitä Ylen luotettavuudesta ja riippumattomuudesta tänään yhtiön johto vastaa osakkeenomistajille.
Yleisradio Oy on Suomen eduskunnan alaisuudessa toimiva valtakunnallinen julkisen palvelun yleisradiotoimintaa harjoittava viestintäyhtiö. 99,98 prosenttia Ylestä on valtion omistuksessa. Ylen rahoitus muodostuu vuodesta 2013 alkaen Yle-veron tuotoista.[
O.Y. Suomen Yleisradio – A.B. Finlands Rundradio -yhtiön perustava kokous pidettiin Helsingissä 29. toukokuuta 1926.Wikipedian mukaan vuonna 1928 Ylen lähetyksiä pystyi kuuntelemaan koko maassa.
Suomen valtio omistaa enemmistön Ylen osakkeista. Muut osakkeet ovat muun muassa pankkien, yhdistysten, järjestöjen vakuutuslaitosten ja kulttuurilaitosten omistuksessa.
Yle-osakkeita omistavat myös Maataloustuottajain Keskusliitto, Maatalousseurojen Keskusliitto, Nylands Svenska Lantbruksproducenternas Förbund, Osuuspankkien Keskuspankki Oy, Valio Oy, Nylands Fiskarförbund, Uudenmaan Maataloustuottajien Liitto ry, Finlands Sbenska Jordägarförbunds ja Svenska Odlingens Vänner.
Pienosakkailla on tyypillisesti muutamia osakkeita hallussaan.
Osakkaat:
Suomen valtio: osakkeita 4 683 146 kpl, 99,98 %
muut: osakkeita 799 kpl, 0,02 %
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
