Raakaöljyn hinta nousussa
Sota Lähi-idässä on aiheuttanut historian suurimman öljymarkkinoiden häiriön.
Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n mukaan sota Lähi-idässä on aiheuttanut historian suurimman öljymarkkinoiden häiriön. Kuva: AFP/LEHTIKUVARaakaöljyn hinnat ovat olleet nousussa Suomen aikaa maanantain vastaisena yönä.
Viitelaatu Brentin barrelihinta on noussut noin 106 dollariin. Pohjois-Amerikan WTI-laatu vuorostaan kallistui päälle sataan dollariin barrelilta.
Nousu on ollut maltillista verrattuna viime viikkojen aikana nähtyihin hurjiin hintapiikkeihin.
Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäyksestä Iraniin käynnistynyt sota on lähes pysäyttänyt öljytankkereiden kulun Hormuzinsalmen läpi sekä singauttanut öljyn ja kaasun hinnan nousuun. Hormuzinsalmen kautta kulkee normaalioloissa noin viidesosa maailman öljystä.
Kansainvälinen energiajärjestö IEA kertoi sunnuntaina, että öljy alkaa pian virrata varmuusvarastoista maailmanmarkkinoille.
IEA:n jäsenmaat ovat päättäneet vapauttaa markkinoille yhteensä 400 miljoonaa barrelia öljytuotteita strategisista varannoistaan markkinoiden vakauttamiseksi. Kyseessä on IEA:n historian suurin koordinoitu varantojen vapautus.
Sota Lähi-idässä on IEA:n mukaan aiheuttanut historian suurimman öljymarkkinoiden häiriön.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
