Turvetuotanto takkuilee
Turvetta on nostettu tänä vuonna selvästi keskimääräistä vähemmän. Loppukesän säät saattavat vielä parantaa tilanteen. MT:N ARKISTO Kuva: Viestilehtien arkistoTurvetuotantokauden alku on ollut hankala eri puolilla Suomea.
Kevään ja alkukesän sateet ja viileä sää ovat haitanneet turpeennostoa merkittävästi.
Turvetuotanto pääsi alkamaan monin paikoin vasta pari viikkoa keskimääräistä myöhemmin.
Tavoitteena on nostaa tänä kesänä turvetta yli 33 miljoonaa kuutiometriä.
Bioenergia ry:n mukaan energiaturvetta on saatu tuotetuksi toukokuun loppuun mennessä vasta reilut kaksi miljoonaa kuutiometriä.
Määrä on selvästi toukokuun keskimääräistä turvetuotantoa vähäisempi.
Etenkin Lounais- ja Etelä-Pohjanmaalla tuotanto on ollut normaalia huonompaa säiden takia.
”Loppukesän hyvät säät voivat vielä pelastaa tilanteen”, kertoo yrittäjä Marko Nummijärvi Kauhajoelta.
Pohjanmaalla turvetuotanto on lähes lähtökuopissa. Itä-Suomessa kauden alku näytti hyvältä, mutta sateet ja voimakkaat tuulet viivästyttävät tuotannon jatkumista.
Turpeen korjuu ja kuivaus edellyttää 40 poutapäivää kesässä.
Turvetuotannon vaikeudet ovat haitallisia kaikille, sillä turpeen nostotyössä toimivat yrittäjät ja kuljettajat menettävät ansioita.
Turpeen käyttäjät joutuvat korvaamaan turvetta kivihiilellä, koska puu ei korvaa turvetta kokonaan.
”Ympäristön kannalta tilanne ei muutu yhtään paremmaksi, vaikka turvetta käytettäisiin vähemmän tuotantovaikeuksien takia”, sanoo varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola Koneyrittäjien liitosta.
”Kivihiili on yhtä paha asia hiilidioksidipäästöjen takia”, Jaakkola jatkaa.
Tuotanto on jatkuvasti säiden armoilla, joten Bioenergia ry:n mukaan korjuupinta-alaa tulisi kasvattaa tuotantomenetelmien kehittämisen lisäksi.
Viime vuonna uusia turvetuotannon ympäristölupia saatiin vain noin kuudesosalle tarvittavasta pinta-alasta.
Lupia tarvitaan lisää myös siksi, että tehdyt ja suunnitteilla olevat investoinnit kotimaista bioenergiaa käyttäviin polttolaitoksiin lisäävät turpeen käyttöä lähivuosina.
LAURA KAKKONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
