Hallituksen 141-tavoitteena sika- ja siipikarjatuen jatko
Onko hallitus Etelä-Suomen maatalouden kansallisen tuen 141-neuvotteluissa tosissaan vai onko taka-ajatuksena saada budjettisäästöjä? Maa- ja metsätalousministeriön valtiosihteeri Risto Artjoelle (kok.) esitettiin suora kysymys MTK:n lihavaliokunnan seminaarissa keskiviikkona.
Artjoki torjui epäilyn puolivaloilla neuvottelemisesta: ”Tavoitteena on kotieläintaloudelle vähintään nykyiset rahat. Hallitus ei ole ajamassa alas 141-tukea.”
Sikojen ja siipikarjan tuotantotuelle Suomi hakee jatkoa ensi ja tuleville vuosille.
”Meidän suunnitelmissamme ei ole, että se loppuisi 2014. Sen estämiseksi on tehty töitä jo kaksi vuotta.”
Artjoen mukaan on kuitenkin syytä miettiä, millä keinoin saavutetaan viljelijöiden kannalta paras ratkaisu.
EU:n maatalouspolitiikan uudistuksessa on tulossa mahdollisuus lisätä tuotantoon sidottuja, kokonaan EU:n maksamia cap-tukia. Ne ovat silloin vakaalla pohjalla EU:n seitsemän vuoden rahoituskaudeksi. 141-tuissa komissio sen sijaan ajaa vähittäistä alenemista, Artjoki vertasi.
Vaihtoehdot ovat varmimmin käytettävissä naudoille ja lampaille.
EU-parlamentti olisi valmis lisäämään myös siat ja siipikarjan cap-tukilistalle, mutta komissio ja ministerineuvosto eivät ole ajatukselle lämmenneet. Ainoaksi keinoksi jäisi silloin kansallinen 141-tuki.
Päätöksiä maatalousuudistuksesta odotetaan kesäkuun viimeisellä viikolla, kun ministerineuvosto ja EU-parlamentti etsivät yhteistä linjaa.
Lihavaliokunnan jäsenten ensireaktio oli yksiselitteinen: 141-tuesta on pidettävä kiinni, sillä tuotantoon sidottu cap-tuki ei riitä kaikille sitä tarvitseville tuotteille.
Artjoen korosti, etteivät ministeriö ja hallitus tee asiassa yksinään päätöksiä. ”Jos muutoksia tehdään, ne katsotaan yhdessä tuottajien kanssa.”
Kolmantena osapuolena on EU-komissio, jonka kanssa 141-tuista neuvotellaan. 141-tuessa on lisäksi ehto, jonka mukaan ensin pitää käyttää täysimääräisesti EU:n yhteisen maatalouspolitiikan antamat mahdollisuudet.
Lihavaliokunta kävi keskustelua myös eläinten hyvinvoinnista. Siitä oli alustamassa Syötäväksi kasvatetut -kirjan kirjoittaja Elina Lappalainen.
Lappalainen haastoi tuottajia valistamaan kuluttajia siitä, millaista kotieläintuotanto on. Hän arvosteli mainonnan kauniita ulkokuvia totuuden hämärtämisestä. Sama vinoutuma on koulukirjoissa.
”Kuluttajan pitää tietää, mitä tuotanto on, jotta hän tietää, mistä hän maksaa.”
Asioita ei pidä Lappalaisen mielestä pimittää silloinkaan, kun ne eivät ole kauniita. Parempi on antaa siedätyshoitoa, ettei asia myöhemmin tule järkytyksenä.
Lappalainen korosti eläimen luontaisen käyttäytymisen huomioon ottamista. Hän haluaa pois emakkohäkit ja parsinavetat siirtymäajan jälkeen. Nautojen nupoutukseen hän haluaa nukutuksen ja porsaiden kastrointiin kipulääkityksen. Hän kannusti tuottajia vaatimaan lupaa tehdä ne itse.
Jos muutoksia ei tehdä pakollisiksi, tuottajien kannattaa Lappalaisen mielestä miettiä vaihtoehtoisten tuotantotapojen käyttämistä myyntivalttina. Kananmunissa niin on jo toimittukin.
Lappalainen peräsi vastuuta kuluttajien ja tuottajien lisäksi myös kaupalta. Hän ihmetteli, miksi kauppa mainostaa eettisyyttä vain kalassa.
Lappalainen korosti, ettei hän ole kotieläintuotantoa vastaan, ja hän syö itse lihaa.
Lihavaliokunnan jäsenten tärkein kommentti oli, että korkeiden tuotantotapavaatimusten täytyy näkyä tuottajahinnassa.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
