Ilolla Helsinkiin
Helsingissä saatiin nauttia viime viikolla Pohjois-Karjalan esittäytymisestä Senaatintorilla. Ilolla Pohjois-Karjalaan -teemalla tulleet itäsuomalaiset näyttivät pääkaupungille jälleen maakuntien elämää.
Elämää on Kehä kolmosen ulkopuolella ja nimenomaan siellä. Pohjois-Karjala toi pääkaupunkiin koko maakuntansa pienoiskoossa. Maakunnasta pääkaupunkiin tulivat taiteen ja kulttuurin edustajat, paikalliset perinneherkut, uniikit käsityöt ja elinkeinoelämän edustajat.
Torille luodun metsän siimeksessä voi nauttia laavulla Kolin kansallismaisemasta, tutustua biokaasuautoihin tai etsiä itselleen sopivaa kesälomakohdetta. Monet pohjoiskarjalaiset yritykset esittelivät itseään ja tuotteitaan. Kärkiyritykset esittelevät parasta osaamistaan ja elinkeinoyhtiöt maakunnan tarjoamia mahdollisuuksia.
Pohjoiskarjalainen elinkeinoelämä on monipuolista. Mutta monikohan on kuullut, että Euroopan paras perheyritys löytyy Joensuusta. Broman Group voitti tämän vuoden Campden-palkinnon juuri äskettäin Pariisissa.
Kulttuurin saralla iloinen karjalaisuus on tunnetumpaa kuin kaupassa. Senaatintorilla pääesiintyjänä nähtiin suomirockin ikoni Ismo Alanko, joka ei esittelyjä kaipaa. Eikä taida kaivata Värttinäkään, jonka lisäksi torilla esiintyi pitkä rivi nuorempia eturivin artisteja. Kaikkia yhdisti pohjoiskarjalaisuus.
Maakuntien esiintymiset Helsingissä ovat aina tärkeitä tapahtuma. Helsinki on koko Suomen pääkaupunki. Maakuntien ja pääkaupungin on pidettävä kanavat auki molempiin suuntiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
