ravit Kevätsuosikilla liikkeelle
Keskiviikon ravikierros sisältää kaksi selkeästi erottuvaa profiililähtöä. Nelivuotiaat lämminveriset mittelevät rivin avauksessa Derbyn Kevätsuosikin tittelistä, ja päätöskohteessa ottavat yhteen parhaat suomenhevostammat.
Kevätsuosikissa on mukana vain seitsemän osallistujaa, eikä listalta löydy ikäluokan terävintä kärkeä. Näistä lähtökohdista ensimmäisenä nousee kupongille Pekka Korven Will Be Fever, joka juoksi viimeisimmässä kilpailussaan pääosin toista rataa ilman vetoapua. Tällä kertaa sillä lienee hyvä mahdollisuus päästä johtopaikalle.
Rahasarjoissa hienoa jälkeä tehnyt Hugo Terminal kärsii lähtöpaikasta. Hugo Terminal on parhaimmillaan, kun matkalla mennään tasaisen reipasta tahtia, mutta se voi joutua huolehtimaan siitä itse johtohevosen rinnalla ja siitä voitto on tiukassa.
Bullo Citrullo on kolmas pakollinen merkki. Sillä on porukan isoin voittosumma ja alla Glenn Kosmos Memorialissa syntynyt ennätystulos 13,6a. Bullo Citrullo ei pysynyt kirivaiheessa italialaisen Olimpionicon mukana, mutta tuli tasaisen hyvin loppuun asti.
Hallitseva ravikuningatar I.P. Vipotiina on juossut tällä kaudella kahdesti avoimessa lähdössä. Se on taipunut molemmilla kerroilla kärjen tuntumasta, mutta kirjautti Erkon Pokaalissa jo kovan täyden matkan tuloksen 23,8a ja lienee jälleen astetta parempi.
Pertti Puikkosella on taktiikan suhteen avaimet itsellään. I.P. Vipotiina pystyy Marimimin sisäpuolelta pitämään johtopaikan, eikä olisi mikään yllätys, vaikka Puikkonen laskettelisi rohkeasti siitä.
Marimin kukisti neljä viikkoa sitten rinnalta laukanneen B. Helmiinan. Kumpikin on saanut vetää hetken henkeä ja kuuluu kupongille, mikäli I.P. Vipotiinaa ei jätä yksin.
Tamilphoto on mielekkäin vaihtoehto varmaksi. Kati Lindsbergin valmennettava on menestynyt vakuuttavan varmasti ja saa ysipaikalta riittävän hyvät asemat parijonossa. Vastus ei tunnu erityisen pahalta, kun viime kilpailussaan keulasta loistanut Archie Ride sai huonon lähtöpaikan.
Kolmas kohde on tasaisin, eikä siinä kannata säästellä merkkejä. Kahdesta muusta lähdöstä pitäisi selvitä sen sijaan helpommalla. Keulaan pyrkivä Tagline saa tiukimman haasteen Don Mauriziolta, ja Di Luca puolestaan on lähtönsä ideasuosikki.
Di Luca hävisi viime kohtaamisessa Assolutolle, mutta sen juoksusta tuli myös huomattavan paljon vaikeampi. Di Luca joutui kiertelemään ulompia ratoja sekä alussa että lopussa, kun Assoluto sai peesailla kärkeen edennyttä Westcoast Piratea niin kauan kuin pysyi sen kyydissä.
Vihjesysteemi:
1. lähtö: 3 Will Be Fever, 5 Bullo Citrullo, 6 Hugo Terminal (4, 1)
2. lähtö: 1 Tagline, 4 Don Maurizio (11, 12)
3. lähtö: 9 Global Option, 6 Force One, 2 Sweet Mama Blue, 11 M.S.Ivanhoe, 7 Choco Caramel, 5 Happy Southwind, 10 Fantastic Fullhand (4, 3)
4. lähtö: 2 Di Luca, 3 Assoluto, 12 Anne’s Song, 11 Yerro Lin, 10 Vivad Poppet (1, 7)
5. lähtö: 9 Tamilphoto (11, 3)
6. lähtö: 2 I.P. Vipotiina, 6 B. Helmiina, 4 Marimin (7, 1)
3 x 2 x 7 x 5 x 1 x 3 = 630 riviä = 63 euroa
TERO SIPAKKO
Kierros 19 Toto65
1. LÄHTÖ Ryhmäajo 2600 m Helsinki
1 Express Royal/Jeroen van Craen 2600 15,5a 15 655 3/15,6a -a hll 5/17,7a 12/21,6ax
2 Farmer Rik/Jarmo Saarela ‘’ 15,2a 7 720 2/18,5a 8/18,7ax 4/15,2a -a hpl
3 Will Be Fever/Pekka Korpi ‘’ 15,3a 16 280 7/16,8a 7/18,8a 8/15,8a 5/15,3a
4 Inverigo/Tommi Kylliäinen ‘’ 16,0a 20 645 12/27,6x 6/16,2a 3/17,3a 1/17,4a
5 Bullo Citrullo/Markku Nieminen ‘’ 13,6a 30 718 6/16,5a 2/17,0 2/16,0a 4/13,6a
6 Hugo Terminal/Harri Koivunen ‘’ 15,1a 14 580 2/18,2a 5/17,8ax 1/15,8a 1/15,1a
7 Dreamy Boom Boom/Ville Tonttila ‘’ 16,4a 10 480 1/18,0a -a hpl hpl/m- 4/16,6a
2. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Tagline/Mika Taittonen 2100 13,7a 35 515 9/17,5a 4/15,8a 1/16,0a 1/14,1a
2 Little Tröjborg (DK)/Hannu Hietanen ‘’ 12,9a 37 085 7/19,2ax 6/17,6a 3/20,1a 10/16,0a
3 Andy Farming (SE)/Antti Teivainen ‘’ 14,5a 36 612 9/17,2a 4/20,1a 6/17,2 5/19,7ax
4 Don Maurizio/Timo Leivo ‘’ 14,9a 29 310 3/16,2a 1/15,3a 5/16,6a 5/16,2a
5 Photocopy Jerk/Janne Ranta-Krenkku ‘’ 13,4a 29 185 6/17,8a 3/16,9a 4/17,2a 3/17,6
6 Greenhill’s Bobby (SE)/Erkki-Pekka Mäkinen ‘’ 14,0a 31 416 6/16,0a 8/18,7a 11/19,4a 5/20,2a
7 Tiger Wood/Seppo Markkula ‘’ 14,1a 37 100 3/17,4a 5/17,2 7/17,1a 5/17,1a
8 Wakopa Eagle* (SE)/Mika Forss ‘’ 14,1a 31 188 0/19,8x 8/18,2a 1/17,7a hpl
9 Nitro Kemp/Juhani Tapani ‘’ 15,1a 35 440 2/17,1a 10/16,6a 6/16,2a 4/15,4a
10 Caijus Fortis/Ville Tonttila ‘’ 15,0a 36 480 7/17,6a 6/18,1 4/17,4a 9/15,9a
11 El Kevin (CA)/Ari Moilanen ‘’ 14,2a 33 870 8/17,0a 8/19,0a 5/17,7a 6/15,5a
12 Madde Moose (SE)/Toni Törmänen ‘’ 13,3a 36 186 3/14,9a 12/17,8ax 10/18,1 2/14,1a
3. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Augustus/Hannu Kamppuri 2100 16,8a 4 750 10/20,6x 8/19,2 6/17,2a 4/17,5a
2 Sweet Mama Blue/Harri Koivunen ‘’ 16,5a 5 070 -a hll 1/16,5a hll 4/17,0ax
3 Ranch Juanita/Peter Lindroos ‘’ 15,8a 4 870 3/18,2a 11/16,4a 1/19,4a 5/17,2
4 Moonlite Dance/Timo Toiviainen ‘’ 16,2a 3 916 hpl 4/20,9a 6/19,2a 2/16,2a
5 Happy Southwind (SE)/Antti Teivainen ‘’ 19,0a 2 270 2/19,5a hlo4/19,1a 3/19,0ax 3/19,4x
6 Force One/Mika Forss ‘’ 16,3a 4 200 9/16,3a 1/22,0a hpl -a hpl
7 Choco Caramel/Seppo Markkula ‘’ 16,5a 3 520 6/19,0ax 5/17,5a -a hpl 3/17,0a
8 Rim Bay Gabriel/Risto Airaksinen ‘’ 18,0a 3 610 8/18,0a 1/21,6a 5/21,0a 3/18,1a
9 Global Option (SE)/Erkki-Pekka Mäkinen ‘’ 16,0a 3 061 2/18,1a 4/18,0a 2/17,5a 1/16,0a
10 Fantastic Fullhand/Hannu Hietanen ‘’ 16,3a 3 530 1/19,3 2/18,3a 2/16,3a 5/17,0a
11 M.S.Ivanhoe* (AT)/Teemu Okkolin ‘’ 16,3a 2 537 7/23,1x -a hpl 1/19,2a 5/16,3a
12 Mountain Chief/Kai Kulhoranta ‘’ 15,5a 4 660 7/18,1a 7/16,9a -a hpl 1/21,8
4. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Gladstone Gang/Kari Venäläinen 2100 15,6a 12 700 -a hpl 2/17,0a 7/15,6a 1/16,8a
2 Di Luca/Jarmo Virtanen ‘’ 15,0a 15 110 2/17,6a 1/17,9a 6/18,0ax 6/15,3a
3 Assoluto/Tommi Kylliäinen ‘’ 15,0a 17 680 1/15,9 1/17,4a 7/18,0a 2/15,0a
4 Scioto Dawn* (SE)/Jarmo Savolainen ‘’ 16,1a 14 529 3/17,1 5/17,6a 6/18,1a 7/17,2a
5 Multi Viola/Pauli Vainio ‘’ 14,5a 12 500 4/17,9 8/18,2a 6/16,9a 9/15,7a
6 Wendigo Wicca/Tapani Jauhola ‘’ 14,9a 12 190 5/18,0a 9/17,0a 7/17,0a 9/17,4a
7 Singing Soul/Ilkka Korpi ‘’ 15,4a 17 285 3/16,9x 4/15,6a 2/17,1a 7/15,4a
8 Graciös Southwind (SE)/Risto Väre ‘’ 15,3a 17 992 3/19,3a 2/18,6a 7/15,4a 5/17,1a
9 Lancelot Steel/Jarmo Saarela ‘’ 15,0a 16 770 -a hpl 6/18,4a 9/18,5 -a hpl
10 Vivad Poppet/Peter Lindroos ‘’ 15,5a 12 900 1/16,3a 2/16,9a 2/15,5a -a hpl
11 Yerro Lin/Harri Koivunen ‘’ 15,4a 13 460 1/17,2a 3/18,3a 2/16,0ax 3/16,5a
12 Anne’s Song/Mika Taittonen ‘’ 16,9a 17 650 3/17,3 11/17,7x 4/18,0a 1/17,4a
5. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Maggies Boy* (SE)/Kari Venäläinen 2100 12,5a 107 322 6/15,5a 4/16,5a 2/15,5a 3/15,9a
2 Montalbano/Peter Lindroos ‘’ 14,1a 81 770 hpl 12/16,1a 5/17,1 9/15,8x
3 Penelope Press/Risto Airaksinen ‘’ 11,7a 107 136 8/15,3a 1/14,8a 2/15,8a 7/14,6a
4 Hobgoblin Face* (SE)/Mika Forss ‘’ 12,6a 118 707 0/17,0a 12/16,7a 4/17,1a -a hpl
5 Kamikaze Comery/Pekka Korpi ‘’ 11,7a 121 528 5/15,6a 4/13,3a 9/16,8a 5/16,0a
6 Kundun Östervang (DK)/Ari Moilanen ‘’ 12,5a 115 860 6/14,8a 7/19,4x 6/15,9a 13/18,6
7 Super Sprinter/Juha Utala ‘’ 13,8a 88 420 6/16,6a 8/16,0 2/15,0a 2/15,1
8 Gengis Khan Alca (IT)/Seppo Markkula ‘’ 11,9a 111 676 hpl 7/16,3a 7/17,7a 6/17,2a
9 Tamilphoto* (SE)/Antti Teivainen ‘’ 14,1a 105 313 1/17,2 1/15,7a 2/14,4a 2/15,8a
10 Sunhill’s Columbus (SE)/Arto Hammar ‘’ 12,5a 76 276 3/17,1a 4/16,3 4/16,1a 10/16,0a
11 Archie Ride/Tuomas Korvenoja ‘’ 11,8a 115 394 4/15,0a 6/14,0a 7/13,3a 1/15,6a
6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Sirun Valpuriina/Jouni Törmänen 2100 22,1a 93 598 3/26,1 4/25,9x 3/26,1 3/23,9
2 I.P. Vipotiina/Pertti Puikkonen ‘’ 20,2a 453 970 1/23,9a 6/24,2a 6/25,3a 6/23,8a
3 Yllin Kyllin/Teemu Okkolin ‘’ 26,9a 39 130 hrp 12/28,7x 3/26,9 O 5.5.
4 Marimin/Arto Hammar ‘’ 21,7a 206 755 5/26,2 4/26,1x 2/24,6a 1/25,1
5 Poljento/Jukka Kolkka ‘’ 23,2a 33 770 6/27,1x hll 1/24,8a 1/25,4
6 B. Helmiina/Ari Moilanen ‘’ 22,0a 370 185 10/28,4ax 1/25,8 1/25,6 5/25,9x
7 Oktaavia/Kari Venäläinen ‘’ 22,2a 139 040 10/28,4 6/26,5 2/25,2 1/27,5
8 B. Turolii/Kari Rosimo ‘’ 21,7a 163 155 4/27,7 11/27,6x 5/26,3 3/25,7
9 Aino-Ilona/Hannu Hietanen ‘’ 22,5a 58 640 9/27,7x 4/25,8a 9/25,8a 5/25,3
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
