Tähdenlentoja luvassaviikonvaihteessa
Perseidien meteoriparvi tarjoaa viikonloppuna tähdenlentoja. Kyseessä on yksi vuoden runsaimmista meteori- eli tähdenlentoparvista.
Parven aktiivisin vaihe osuu nyt viikonlopulle. Niiden aktiivinen esiintymisjakso on 25.7.–20.8. Parasta havaintoaikaa ovat yöt 11.–12.8. ja 12.–13.8. Parhaimmillaan perseidejä voi näkyä jopa 60 kappaletta tunnissa.
Meteoreista saattaa jäädä taivaalle hetkeksi vana, ja jotkut saattavat näyttää punertavilta. Jotkut perseideistä saattavat olla kirkkaitakin.
Meteoriparven tähdenlentoja on raportoitu jo ainakin 2 000 vuoden ajan.
Parvi on saanut nimensä siitä, että sen meteorit näyttävät kaikki tulevan Perseuksen tähtikuviosta. Perseus on Auringon laskiessa melko korkealla koillistaivaalla ja liikkuu yön aikana lähelle taivaan ylintä pistettä idässä.
Tähdenlentojen havaitseminen on sitä helpompaa, mitä pimeämpi taivas on. Pilvet saattavat häiritä havaintoja. Aamuyöstä taivaalle nousevat myös Jupiter ja Venus sekä vähenevä kuunsirppi.
Perseidit aiheutuvat pölystä ja sorasta, jota komeetta Swift-Tuttle on jättänyt radalleen.
Maapallon kulkiessa pölyvanan läpi osa sen materiaalista osuu ilmakehään, kuumenee ja hehkuu aiheuttaen valoviiruja joita kutsutaan tähdenlennoiksi.
Suurempia kappaleita, jotka voisivat aiheuttaa tulipalloja tai Maan pinnalle asti päätyviä meteoriitteja ei yleensä liity meteoriparviin.
Swift-Tuttle on niin kutsuttu jaksollinen komeetta, jonka kierros Auringon ympäri kestää noin 133 vuotta. Se oli viimeksi radallaan lähinnä Aurinkoa vuonna 1992.
Meteoriparvien tähdenlennot toistuvat vuosittain suunnilleen samaan aikaan.
Elokuussa voi nähdä Perseidien lisäksi myös eteläisten delta-akvaridien (12.7.–23.8.) ja kappa-cygnidien (3.–25.8.) tähdenlentoja. Ne ovat kuitenkin paljon perseidejä vaatimattomampia.
Delta-akvadirien aktiivisuusmaksimi oli jo heinäkuun lopulla, mutta muutamia niihin sekä kappa-cygnideihin kuuluvia meteoreja saattaa näkyä yön kuluessa. Elokuu on keskimäärin vuoden parasta tähdenlentoaikaa.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
