Eläinkoe on ainoa vaihtoehtovaikeiden sairauksien selättämiseksi

Valtaosa koe-eläimistä on jyrsijöitä. Kaloja käytetään vaihtelevasti suuriakin määriä. Kuvassa Anna Meller esittelee geenimuunneltua hiirtä. Sillä on alttius sairastua johonkin perinnölliseen tautiin. Kimmo Haimi Kuva: Viestilehtien arkisto

Helsingin yliopiston koe-eläinkeskus sijaitsee Viikissä. Eläintilojen osoitetta ei kerrota, koska tutkijat eivät halua aktivisteja kimppuunsa. Toimittajalle ja kuvaajalle visiitti järjestyy ennalta sovituin ehdoin. Tutkijoiden nimiä tai koe-eläinten omistajia ei saa paljastaa.

Kerrottakoon, että moni terveydenhuollon laitos pitää koe-eläimiään Helsingin yliopiston tiloissa. Suljettujen ovien takana on muun muassa marsuja, joiden verta käytetään kausi-influenssan tutkimisessa.

Rakennuksen uumenista paljastuu kokonainen koe-eläintarha. Yhden oven takana haukkuu lauma koiria ja viereisessä huoneessa kaakattaa parvi hanhia.

Terraarioissaan rapistelevat hiiret eivät yllätä, mutta hämmästys on suuri, kun yhden oven takaa paljastuu paritteleva kalkkunapariskunta. Naaras kuulemma munii tiuhaan. Tuotokset syötetään laitoksen koirille.

Kierros huipentuu lampaisiin. Ne ovat puhtaanvalkeita ja hieman säikyn oloisia. Katraan avulla tutkitaan sydän- ja verisuonisairauksia.

Laitoksen linnuista otetaan verikokeita. Eläinlääkäri Anna Mellerin mukaan eläimet ovat jo niin tottuneita pistämiseen, että ne tuskin huomaavat sitä. Ainoastaan marsut lopetetaan verenoton yhteydessä.

Viikin kalkkunat ja koirat ovat eläinkokeiden maailmassa harvinaisuuksia. Suomessa valtaosa koe-eläimistä on jyrsijöitä.

Meller nostaa terraariosta mustan hiiren. Vilkkaan oloinen otus haistelee uteliaasti lääkärin hihaa. Hiiri on geenimuuntelun avulla altistettu sairastumaan. Sillä voi olla diabetekselle, syövälle, reumalle tai Parkinssonin taudille altistava perimä.

Vipeltäjät antavat arvokkaan panoksen vakavien sairauksien tutkimukselle ja hoidolle. Tutkimusta tehdään myös seeprakaloilla ja banaanikärpäsillä, jolloin tuloksiakin saadaan nopeasti ja tehokkaasti.

Helsingin yliopiston koe-eläinkeskuksen johtaja, professori Eero Lehtonen painottaa, että nisäkkäiden käyttöä punnitaan aina perusteellisesti. Ensin arvioidaan, onnistuuko tutkimus pelkällä tietokonemallinnuksella tai solukokeilla. Sitten vasta edetään kärpäseen, kalaan ja jyrsijään.

”Monesti on tarpeen toteuttaa koko ketju, sillä lääkehoitoja on eettisesti mahdoton edes ajatella ilman lopullista varmistusta eläinkokeilla”, Lehtonen kertoo.

Noin kolmasosa Suomen eläinkokeista tehdään Helsingin yliopistossa, joka on maan johtavia tutkimuslaitoksia biolääketieteessä.

Yliopiston koe-eläinkeskuksessa ylläpidetään eläimiä ja olosuhteita noin sadalle tutkimusryhmälle. Joukossa ei ole lääkefirmoja tai muita tahoja, jotka testaavat eläimillä aineiden myrkyllisyyttä. Myrkkytestit ovat lakisääteisiä ja ne tehdään tai teetetään pitkälti yksityisissä laboratorioissa.

Luvan saaminen eläinkokeeseen on nykyään kiven takana. Tutkimuksen aloittamiseksi täytyy tehdä tarkka selvitys eläinkoelautakunnalle, joka useimmiten palauttaa hakemuksen ainakin kertaalleen muutosvaatimusten kera. Hakemuksessa on puntaroitava myös vaihtoehtoiset tutkimusmuodot.

Lupa täytyy hakea kaikelle tutkimukselle, jossa eläimen kipu ylittää neulanpiston.

Koirien ulvonta koe-eläinkeskuksen kolkoilla käytävillä hätkähdyttää. Henkilökunta kiirehtii kertomaan, ettei niitä tällä hetkellä käytetä varsinaisiin eläinkokeisiin, vaan kognitiiviseen tutkimukseen. Käytännössä ne katselevat videoita ja niiden silmien liikettä seurataan.

Vihreän panssarioven takaa syöksyy syliin kahdeksan beaglea hännät heiluen. Koirat ovat sosiaalisia ja hyvinvoivan näköisiä. Huoneessa on jokaiselle oma punkka ja tilaakin melko mukavasti. Saatavilla on myös luita, leluja, vettä ja ruokaa.

Harmillinen seikka on, etteivät ne pääse koko elämänsä aikana ulos haistelemaan maata. Päivittäin ne päästetään käytävän päähän tilaan, jonne virtaa ulkoilmaa, mutta sielläkin on betonilattia.

”Niiden ei tarvitse koskaan olla yksin”, hoitaja lohduttaa. Hän arvelee, että monella lemmikkikoiralla on asiat huonommin.

Lehtonen on silminnähden ärtynyt eläinaktivistien pyrkimyksistä mustamaalata eläinkokeita ”liioittelemalla ja jakamalla vanhentunutta tai väärää tietoa”.

Esimerkiksi kuvat kissasta, jolla on häkkyrä aivoissaan sekä kaneista, joilla tehdään silmänärsytystestejä, eivät vastaa nykytodellisuutta Suomessa. Mellerin mukaan silmänärsytystestejä ei enää tehdä.

Kissoja Viikissä ei ole, mutta ”antennijyrsijöitä” kylläkin. Mellerin mukaan eläin ei tunne aivoihin asennettuja laitteita, koska aivoissa ei ole tuntoaistia. Ylipäätään kokeissa minimoidaan aina kipu. Meller arvioi, että kivuliain koe on syöpäkasvaimen kasvattaminen eläimeen.

Mellerin mielestä on hyvä, että kosmetiikan testaaminen eläimillä on EU:ssa kielletty. Kaikki kosmetiikan raaka-aineet on jouduttu testaamaan, joten valmista tuotetta ei kannata enää testata.

”Mitä enempi testausta saadaan pois eläimistä, sen parempi.”

Eläinkokeista puhuttaessa on syytä muistaa niistä koituvat hyödyt ihmiskunnalle.

”Moni aktivistikaan tuskin olisi olemassa ilman kehitettyjä rokotteita tai hoitoja”, Lehtonen mainitsee.

Esimerkiksi syövän ja Parkinssonin taudin hoidossa harpotaan jyrsijöiden avulla suuria edistysaskelia. Jyrsijöillä on tutkittu esimerkiksi hoitoa, joka kuihduttaa verisuonia syöpäkasvaimessa.

”Mitään tällaista ei löydettäisi, jos tutkittaisiin vain soluja kasvualustalla”, Lehtonen toteaa.

Vaikka eläinkokeilla saavutetaan suurtakin hyötyä, paine niiden vähentämiseksi on kova. Tähän mennessä yli miljoona eurooppalaista on allekirjoittanut nettiadressin eläinkokeiden kieltämiseksi.

Kampanjan nettisivuilla www.stopvivisection.eu on kuva kaltereiden taakse teljetystä apinasta. Ainakaan Suomessa kädellisiä ei enää käytetä.

Huippuyliopistot pohtivat keinoja, miten vääriä käsityksiä eläinkokeista voitaisiin oikaista.

”Ainakin mepeille pitäisi saada oikeaa tietoa, etteivät he ole aktivistien tietojen varassa”, Lehtonen pohtii.

Vielä lopuksi Lehtonen ja Meller varmistavat, ettei jutussa mainita tutkijoita tai eläintenhoitajia, ja ettei ulkoa oteta kuvia. Varmistelun ymmärtää, sillä ulkomailla tutkijat saavat jopa tappouhkauksia.

Kymmenisen vuotta sitten Lehtonen menetti aktivisteille tusinan kaneja. Yksi kaunis päivä ne autettiin karkuteille. Siinä tuhlaantui iso työ.

KATJA LAMMINEN

Moni

aktivistikaan

tuskin olisi olemassa ilman

kehitet-

tyjä

rokotteita tai hoitoja.

Lupa

täytyy

hakea

kaikelle tutkimukselle, jossa eläimen

kipu

ylittää neulan

piston.

Avaa artikkelin PDF