Vuoden retkikohdetta voi nyt äänestää
Vuoden retkikohde 2013 -kilpailun finaalissa kilpailee parhaillaan kymmenen kohdetta, joista yleisö voi äänestää suosikkiaan. Tämän vuoden kilpailuteemana ovat monitoimikohteet.Vuoden retkikohteeksi etsitään luontoretkikohdetta, jossa voi harrastaa minä vuodenaikana hyvänsä vähintään kahta retkeilymuotoa, esimerkiksi hiihtää, lumikenkäillä, luistella, meloa, pyöräillä, patikoida, ratsastaa tai kulkea koiravaljakolla.
Finaalissa ovat seuraavat kohteet: Evo, Hämeenkangas ja Jämi, Koli, Nuuksio, Oulangan kansallispuisto, Ounasvaara, Ruotsinkylä Tuusulasta, Korvatunturin Maa Savukoskelta, Teijo ja Vierumäki.
Kilpailuun tuli ehdotuksia tuli yli 70 henkilöltä, ja ehdotettuja kohteita oli yli 40. Retkeilyalan ammattilaisista koostuva raati valitsi kymmenen finalistia. Raati huomioi valinnassa muun muassa kohteen saavutettavuuden, maaston asettamat vaatimukset, taukopaikat ja tarjolla olevat palvelut.
Nettisivuilta löytyy esittely jokaisesta finalistikohteesta sekä linkki äänestyslomakkeelle. Äänestys netissä päättyy sunnuntaina 17.2. Tulos julkistetaan Retki-messujen avajaispäivänä 8.3.
Vuoden retkikohde -kilpailu järjestetään nyt yhdeksännen kerran. Kilpailulla pyritään edistämään retkeilyn ja retkeilykohteiden tunnettuutta sekä löytämään uusia, kiinnostavia kohteita.
Viime vuoden teema oli perheretkeily, ja tittelin voitti Repoveden kansallispuisto.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

