EU-komissio ajaa lannan syyslevityksen täyskieltoa
EU-komissio ajaa lannan syyslevitykselle täyskieltoa.
Komissio haluaa kieltää lietelannan levityksen Suomessa elokuun puolivälistä alkaen. Nykyisin takaraja on marraskuun puolivälissä.
Vaatimukset käyvät ilmi Maaseudun Tulevaisuuden haltuunsa saamasta komission ympäristöosaston lausunnosta, joka koskee Suomen uutta nitraattiasetusta.
Lausunnon mukaan lietelannan ja typpilannoitteen levityksen pitäisi olla kiellettyä elokuun puolivälin ja maaliskuun lopun välisenä aikana. Kiinteän lannan levitys olisi sallittua lokakuun alkuun saakka.
MTK:n ympäristöjohtajan Liisa Pietolan mielestä vaatimukset uhkaavat eläintilojen toimintaedellytyksiä.
”Komission näkemyksiin ei voida alistua, jos kotimaista ruuantuotantoa halutaan pitää yllä.”
Lannanlevityskiellosta määrätään kansallisessa nitraattiasetuksessa, jota ollaan parhaillaan uudistamassa. Periaatteessa komission vaatimukset ovat vain suosituksia.
Se voi kuitenkin haastaa Suomen EU-tuomioistuimeen, jos se katsoo, ettei asetus täytä nitraattidirektiivin vaatimuksia.
Nitraattiasetuksen valmistelu on ympäristöministeriön vastuulla. Maa- ja metsätalousministeriö on vastustanut kiristyksiä lannanlevitysaikoihin.
Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) ei tiistaina vastannut MT:n haastattelupyyntöihin.
Sivu 6
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
