Vesi vanhin voitehista
Vesi on elämän perusedellytys ja perusoikeus. Vesivarojen omistusta ei tule antaa globaaleille markkinavoimille, Mitro Repo kirjoittaa. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistolukijalta
Mökkirannassa jalkojaan liottava lomalainen pohtii harvoin veden merkitystä. Meille tuhansien järvien maassa asuville vesi on ollut itsestäänselvyys ja ilmainen luonnonvara. Huuhtelemmehan vessammekin ensiluokkaisella juomavedellä.
Vesihuoltoon liittyvät asiat ovat nyt nousseet tapetille Euroopan parlamentissa julkisten hankintojen uudistuksen yhteydessä.
Olen pannut huolestuneena merkille, että eräät lobbarit ja heidän toimeksiantajansa ajavat vesihuollon yksityistämistä kilpailutuksesta muka saataviin säästöihin vedoten. Arvelen kuitenkin, että säästöjen sijasta motiivina on ahneus.
Vesi on elämän perusedellytys ja perusoikeus. Vesivarojen omistusta ei tule antaa globaaleille markkinavoimille!
Pitäisi jo oppia virheistä, joita kansainväliset rahoituslaitokset tekivät 1990-luvulla vaatiessaan kehitysmaita yksityistämään vesivaroja lainojen ehtoina. Britanniassakin on saatu veden yksityistämisestä huonoja kokemuksia.
Ei ole yllättävää, että kuluttajahinnat nousevat, jos vesi annetaan harvojen keinottelun välineeksi.
Onneksi kansalaiset kautta Euroopan ovat tarttuneet toimeen ja nousseet puolustamaan julkista vesihuoltoa. Tähän mennessä jo lähes pari miljoonaa eurooppalaista on allekirjoittanut vesionperusoikeus.fi -kansalaisaloitteen, jonka tavoitteena on taata eurooppalaisille oikeus puhtaaseen juomaveteen ja toimivaan jätevesihuoltoon.
Kuten kampanjan verkkosivuillakin sanotaan, vesi kuuluu kaikille – ei ainoastaan hyväosaisille.
Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta näyttää siltä, että aloitteesta on tulossa myös ensimmäinen toteutunut EU-kansalaisaloite. Erityisen kiitoksen ansaitsevat ne 9 750 suomalaista, joiden ansiosta Suomi saavutti kuudentena jäsenmaana kansallisen allekirjoitusten vähimmäismäärän.
Nämä suomalaiset ovat omalla esimerkillään näyttäneet, että EU-politiikka kuuluu kaikille!
Vielä kun europarlamentti itse lopettaisi pullotetun juomaveden ostamisen veronmaksajan kustannuksella. Brysselin vesijohtovesi on suomalaiseen makuun vähän kalkkipitoista mutta aivan juotavaa sekin!
Mitro Repo
Euroopan parlamentin jäsen (sd.)
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
