Caruna vetää paljon maakaapelia
Caruna korvaa 4 000 kilometriä sähköjohtoja maakaapeleilla. Sähkönsiirtoyhtiö kertoi tiistaina investoivansa 120 miljoonaa euroa keski- ja pienjänniteverkkoihin taajamien ulkopuolella Etelä-Suomessa, Koillismaalla ja Pohjanmaalla.
Caruna kertoi tiistaina tiedotteessa, että se parantaa maaseudun jakeluverkon luotettavuutta ja sähkön toimitusvarmuutta pääasiassa purkamalla metsissä kulkevia ilmajohtoja ja siirtämällä ne maan alle.
Ilmajohtoja korvataan maakaapelilla noin 4 000 kilometrin matkalla, mikä on viitisen prosenttia yhtiön koko verkon mitasta.
Lisäksi verkkoon asennetaan muun muassa puistomuuntamoita ja jakokaappeja.
Tiedotteen mukaan tavoitteena on varmistaa sähkönsiirto ”mahdollisimman hyvin haasteellisissa sääolosuhteissa”. Taustalla on siis myrskyvaurioiden vähentäminen.
Investointiohjelma työllistää 460 henkilöä kolmen vuoden ajan, mutta välilliset työllistävyysvaikutukset ovat noin kaksinkertaiset, toteaa Carunan toimitusjohtaja Ari Koponen.
Verkonparannus maksaa Etelä-Suomessa 75 ja Koillismaalla ja Pohjanmaalla yhteensä 45 miljoonaa.
Investointi jakautuu noin sataan paikalliseen projektiin.
MT-STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
