Sitkeä pikkukyy jallitti asukkaita Pohjois-Karjalassa
Pelastuslaitos saattoi vahingoittumattoman eläimen seikkailun jälkeen takaisin luontoon.
Päivystävä palomestari ei suosita kyyn jahtaamista yksin vastaavassa tilanteessa. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN .Kesäinen iltapäivä Polvijärvellä sai odottamattoman käänteen, kun kyykäärmeen poikanen luikerteli omakotitaloon tiistaina, kertoo Pohjois-Karjalan pelastuslaitos.
Ensimmäisen kerran kyy tavattiin viiden aikoihin iltapäivällä. Kyyrönkylässä sijaitsevan talon omistaja huomasi, että ulkoa livahti kyy keittiön kaapiston taakse. Kun kuokkavieras ei heti tullut esiin, pelastuslaitos hälytettiin paikalle.
”Ei varmaan miellyttävä tapaus ollut, olivat itse yrittäneet saada sitä pois”, kertoo päivystävä palomestari Jukka Saarelainen.
Pelastajien etsintä ei tuottanut tulosta, vaikka kaapistoja kuinka kolisteltiin ja tarkasteltiin.
Pelastuslaitos sai kuitenkin asukkaalta uuden soiton kahdeksan aikaan illalla, kun kyynpoikanen oli päättänyt ilmestyä huoneistoon piilopaikastaan.
”Tällä kertaa palomies purki keittiön kaapistoa ja löysi käärmeen piilopaikan. Käärme ajautui takaa-ajon jälkeen tuvan nurkkaan, josta käärme oli helppo saada sankoon”, Saarelainen kertoo.
Pelastuslaitos saattoi vahingoittumattoman eläimen seikkailun jälkeen takaisin luontoon. Päivystävä palomestari ei suosita kyyn jahtaamista yksin vastaavassa tilanteessa.
”Ei pidä mennä itse yrittämään, soittaa vaan 112, niin käydään katsomassa ja auttamassa”, palomestari lupaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
