Hallituksen matka on tuskien taival
Jaana Kankaanpää Hallituksen toiminta puhuttaa. Uskalluksen puute ja sidonnaisuus tekevät nykyisen hallituksen toimintakyvyttömäksi, Mika Raukunen sanoo. Jukka Tuorin mielestä hallitus on jätetty yksin ja kuntauudistuksesta tehty medioissa viihdettä. Kuva: Viestilehtien arkistoViime vuosi on ollut nykyiselle Suomen hallitukselle tuskien taivalta. Kansa on odottanut selkeitä tekoja, mutta kaikki on jäänyt pelkäksi puheeksi.
Sivusta seuranneena näyttää siltä, että tärkeintä on se, kuka saa oman sulkansa hattuunsa. Poliittiset virkanimitykset ja omien kannattajiensa julkinen tukeminen ei ole mitenkään väärin enää tällä kaudella, vaikka sitä paheksuttiin viime kaudella, kun muut olivat vallassa.
Kun kausi on nyt puolivälissä, on hyvä palauttaa mieleen lupaukset, jotka hallitus teki kautensa alussa.
Kokoomus lupasi, että ”Suomeen ei tehdä mitään uusia himmeleitä, vaan valta keskitetään vaaleilla valituille henkilöille”.
Kuitenkin sote-uudistus on nyt varmistunut sellaiseksi himmeliksi, mitä edes hallitus ei pysty selvästi esittämään. Selkeä kunta-maakunta-malli ei käynyt, koska sen on esittänyt keskusta.
Demarit lupasivat, että mitään tasaveroa ei vaalikauden aikana tehdä, mutta nyt on jo koskettu moneen otteeseen arvonlisäveroon, ja tämä on tietääkseni juuri sitä tasaveroa. Tämän lisäksi on korotettu energiaveroa ja muita kulutustuotteiden veroa, jotka ovat myös tasaveroja.
Lisäksi ihmettelen, miten vasemmistopuolueet voivat olla mukana tekemässä viime aikojen päätöksiä.
Turun telakkaa ei haluttu avustaa ja tilaus meni Ranskaan, suurimpana arvostelijana kunnostautui Turun oma Annika Lapintie. Onkohan työläistausta unohtunut oman vallanhimon tuoksinassa?
Hallitus myös hyväksyi yritysten veroalen ja samalla teki karhunpalveluksen työtekijöiden palkkaneuvotteluille. Tästäkään ei tietysti kerrottu vastapuolelle mitään. Isoille johtajille tietysti maistuu isommat palkat, mutta työpaikkoja tästä ei synny.
Pk-yritykset olisivat sen sijaan tarvinneet kipeästi rahoitusta ja tätäkin ehdotettiin, mutta turhaan. Osinkoverojupakka kertoi hallituksen ammattitaidon puutteen tai halun toimia.
Ei tarvitse olla edes politiikan tutkija, kun osaa ennustaa, millaisessa kunnossa Suomi on tämän hallituksen lopettaessa kahden vuoden päästä. Holkerin hallituksen virheet toistuvat, ja Suomi on taas kerran syvässä lamassa.
Uskalluksen puute ja sidonnaisuus tekevät nykyisen hallituksen toimintakyvyttömäksi. Toivottavasti tulevaisuudessa uskalletaan myös tunnustaa, jos on ollut joskus väärässä ja silloin myös seistä selkä suorana.
Olisi muuten ensimmäinen kerta suomalaisessa politiikassa.
Mika Raukunen
Masku
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
