Fennovoimassa jatkaa 44 suomalaisomistajaa
Fennovoiman ydinvoimalahankkeessa pysyy mukana 44 suomalaista omistajaa, joiden osuus hankkeesta on yhteensä 50,2 prosenttia. Yhtiön mukaan tämä varmistaa hankkeen suomalaisen pääomistuksen.
Suomalaisten yhtiöiden osuus pyritään kuitenkin vielä kasvattamaan mahdollisimman lähelle 66 prosenttia. Neuvottelut mahdollisten uusien omistajien kanssa ovat käynnissä, ja ne saatetaan päätökseen kesäkuun loppuun mennessä, Fennovoima kertoi tiedotteessaan. Siihen mennessä tarkentuvat myös nykyisten omistajien lopulliset osuudet hankkeessa.
Venäläinen laitostoimittaja Rosatom on tulossa Fennovoiman omistajaksi 34 prosentin osuudella.
Fennovoiman yhtiökokous vahvistaa koko voimalainvestoinnin maaliskuun puolivälissä, Fennovoima kertoi.
Fennovoiman hanke saattaa vaatia vielä uuden eduskuntakäsittelyn, koska Rosatom ilmaantui laitostoimittajaksi vasta aiemman periaatelupapäätöksen jälkeen.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) kertoi aiemmin, että käsittelyn tarpeellisuudesta päätetään kevään aikana. Jos uusi käsittely tarvitaan, asia tulisi eduskunnan puitavaksi ensi syksynä.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
