Joulukuusien kasvatus on iso bisnes Oregonissa
OREGON, YHDYSVALLAT
Pleasant Hillin pikkukaupungissa Oregonissa asuva Bob Hladky on kasvattanut maillaan joulukuusentaimia yli 40 vuotta. Eläkkeellä oleva entinen musiikinopettaja saa mukavasti sivutienestejä harrastuksestaan.
”Muutin Oregoniin itärannikolta vuonna 1961, ja samana vuonna istutin ensimmäiset puut pihapiiriini.”
Seudulla kasvaa useita eri puulajeja, jotka Hladky on istuttanut omin käsin. Noin viiden hehtaarin alalla kasvaa nykyisin yli 12 000 puuta.
”Joulukuusibisnes alkoi 1969. Se oli aluksi varsin pienimuotoista mutta alkoi vuosien saatossa kasvaa. Mittakaava oli suurimmillaan 1980-luvun taitteessa, jolloin kuutta eri joulukuusilajia myytiin yhteensä 3 000 kappaletta vuosittain”, Hladky muistelee.
Myyntivoitto käytettiin lasten koulutuksen rahoittamiseen. Bob Hladky korostaa, että kukaan ei elätä itseään pienellä kuusiviljelmällä.
”Täällä Pleasant Hillin kulmilla on useampia pieniä kuusiviljelmiä, mutta kenellekään täällä se ei ole pääasiallinen tulonlähde. Jos tällä aikoo lyödä leiville, tarvitsee nykypäivänä noin 40 hehtaaria ja 100 000 puuta”, Hladky arvioi.
Puiden kasvatustahti on hiipunut Hladkyn kuusiviljelmällä sitä mukaa, kun isännälle on karttunut lisää ikää. Yli 80-vuotias mies kiertää kuitenkin edelleen ahkerasti puualan messuilla ympäri Yhdysvaltain Northwestiä.
”Päivittäin työskentelen edelleen tilallani, mutta selän takia pitää ottaa kevyemmin.”
Kuusten kasvatuksen pariin hakeutuu jatkuvasti uusia harrastajia. Työmäärä kuitenkin yllättää monet.
”Moni ei tiedä sitä, että tämä vaatii työtä ympäri vuoden. Uudet joulupuut istutetaan kevättalvesta, minkä jälkeen taimia pitää huoltaa koko kevät. Puista huolehtiminen jatkuu kesän yli ja syystalvella 8–12-vuotiaat puut myydään joulukuusiksi.”
Joulukuusiviljelmät ovat Oregonissa yleisiä ja niitä on eri puolilla osavaltiolta. Suurien kaupunkien Salemin ja Portlandin liepeillä on valtavia, satojen hehtaarien laajuisia joulupuumetsiä, joissa kasvaa miljoonia kuusia.
Osavaltio tuottaakin maailmanmarkkinoille enemmän joulukuusia kuin yksikään muu kolkka maailmassa. Pelkästään Oregonissa kaadetaan vuosittain yli 6 miljoonaa puuta joulukuusiksi. Vuonna 2011 osavaltiossa oli 775 kuusiviljelmää.
Oregonin rajojen ulkopuolelle viedyistä joulukuusista 92 prosenttia päätyi Kaliforniaan. Muita markkina-alueita ovat Japani, Kiina, Hongkong, Filippiinit, Hawaiji, Alaska, Meksiko, Guam ja Puerto Rico.
JUKKA KOIVULA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
