vierasyliö Tapio Rautavaara, urheilusankari ja karismaattinen reissumies

Tapio Rautavaaran syntymästä tulee 8. maaliskuuta 100 vuotta. Sen kunniaksi Urheilumuseossa Helsingin Olympiastadionilla avautuu päivää aiemmin Reissumies-näyttely.

Tapsalta kävi luontevasti laulaminen ja soittaminen, välillä

myös sanojen ja sävellysten rustaaminen. Tähteys kasvoi entisestään elokuvauralla.

Rautavaaran kuuluisuus

rakentui urheilu-uraan, jonka kruununa oli vuoden 1948 Lontoon olympiakisojen keihäänheiton kultamitali. Keihäsuran päätyttyä 1950-luvun alussa urheilija kaipasi uusia haasteita, joita löytyi varsin yllättävästä lajista: jousiammunnasta.

Kaikista urheilussa ja muilla elämänalueilla menestyneistä ei tule kansan suosikkeja. Mihin Rautavaaran suosio perustui?

Rautavaaralla oli kaikki mahdolliset ulkoiset avut tähteyteen. Hän oli kookas, voimakas ja komea. Eräs jousiammunnan kilpakumppaneista ylisti Rautavaraan komeaa kroppaa, kun hän auringossa ruskettumisen jälkeen sateen kastelemana vähensi vaatetusta:

”Tapsa riisui paidan pois ja tähtäili ruskea, komea yläruumis paljaana kuin pronssiin valettu antiikin jumala. Ne olivat ihania hetkiä, paljolti Tapsan ansiota, jotka iltaisin vielä majapaikalla herkistyivät Tapsan

kitaran ja laulun perin suomalaiseen tunnelmaan.”

Komeuskaan ei yksin riitä. Karisma. Sitä on tai sitten ei ole. Rautavaaralla karismaa oli roppakaupalla. Kilpailuissa, esiintymislavoilla ja kameroiden edessä

elokuvanäyttelijänä hän oli yleensä parhaimmillaan. Yleisön huomio kiinnittyi häneen.

Lahjakkuuden lisäksi Rautavaara ei pelännyt harjoittelua. Siinä hän oli ahkera kaikilla osa-alueillaan.

Kovin hyvin Tapsa ei osannut suosiotaan käsitellä. Välillä täytyi nollata elämän paineita ja murheita.

Hän omasi niin monelle suomalaiselle miehelle ominaisen nollaustavan; ajoittain liialliseksi äityneen alkoholinkäytön. Sen ikävimpiä episodeja oli rattijuopumustuomio kesken keikkakiireiden 1950-luvun lopulla.

Urheiluunkin alkoholi joskus liittyi. Jousiammunnassa kättä vakautettiin muutamalla konjakkitujauksella tiukoissa paikoissa kuten MM-kisojen ratkaisukierroksilla.

Tapio Rautavaara kuuluu siihen 1900-luvun suomalaisten huippu-urheilijoiden sarjaan, joille urheilu antoi mahdollisuuden sosiaaliseen nousuun.

Esimerkiksi Hannes Kolehmaisen, Paavo Nurmen ja Ville Ritolan elämänpolku olisi ollut huomattavasti kivisempi ilman urheilumenestystä. Kaikki

hyötyivät siitä taloudellisesti ja saivat kunnioitettavan aseman.

Rautavaaran lähtökohdat olivat vieläkin ankeammat. Helsingin maalaiskunnan Oulunkylässä asuva äiti kävi synnyttämässä hänet Pohjois-Pirkkalassa. Alueesta tuli myöhemmin Nokian kaupunki. Tapio oli avioton lapsi, jonka isä hylkäsi.

Oulunkylästä yksinhuoltajaäiti muutti poikansa kanssa 1921 Tampereelle.

Äiti huolehti pojastaan parhaansa mukaan, mutta välillä

Tapsa joutui tamperelaiseen lastenkotiin äidin palattua Oulunkylään, jonne poikakin pääsi muuttamaan 1926. Leipä oli koko ajan tiukassa. Tapio aloitti jo 13-vuotiaana työnteon lehdenmyyjänä junissa.

Urheilemaan Rautavaara oli alkanut lääkärin kehotuksesta, joka diagnosoi laihan pojan

riisitautiseksi.

Tapsa liittyi 12-vuotiaana juuri perustettuun Oulunkylän

Tähteen harrastaen yleisurheilua. Keihäänheitto valikoitui

päälajiksi, kun metsätöissä

voimaa saanut nuori mies voitti 1934 yllättäen Työväen Urheiluliiton keihäänheittomestaruuden.

Kehitys jatkui lupaavana ja ura sai kruununsa Lontoon olympialaisten keihäänheiton ensimmäisen kierroksen voittoheitolla. SM-kultaa hän saavutti

viidesti.

Jousiammuntaan Rautavaara siirtyi 1950 ja kehittyi siinäkin

nopeasti. Läpimurto nähtiin 1955, jolloin hän sai MM-kisoissa

joukkuehopeaa ja voitti SM-kullan. Tähtihetkensä jousiampujana Rautavaara koki Belgiassa

1958 saavuttaessaan Suomen joukkueessa MM-kultaa.

Tapio Rautavaaran elokuvaura käynnistyi sotien jälkeen.

Hänen löytäjänään kunnostautui asemasodan aikaan 1943 Karhumäessä viihdytyskiertueella ollut näyttelijä Siiri Angerkoski, joka iski silmänsä laulavaan ja kitaraa soittavaan komeaan urheilijaan. Ensimmäisen roolinsa Rautavaara teki 1945 elokuvassa Vain sinulle.

Vuosina 1945–1970 Rautavaara teki 20 elokuvaroolia. Lisäksi hän lauloi neljässä elokuvassa, seitsemässä dokumenttielokuvassa ja kahdessa mainosfilmissä.

Isoisän olkihattu, Juokse sinä humma, En päivääkään vaihtaisi pois, Tuopin jäljet ja monet muut tutut, rakkaat laulut liittävät Rautavaaran ikonisesti suomalaisuuteen, sen melankoliseen mielenmaisemaan.

Kappaleiden määrä on häkellyttävä. Rautavaara levytti uransa aikana 328 laulua ja sai kuusi kultalevyä. Lisäksi viisi Rautavaaran kuoleman jälkeen julkaistua kokoelmalevyä on saavuttanut kultalevyn.

Levytystahti harveni 1970- luvun kuluessa. Häneltä julkaistiin kuitenkin single tai albumi lähes joka vuosi. Listamenestyksiä joukossa ei enää ollut. Suuri yleisö löysi Rautavaaran uudelleen vasta hänen vuoden 1979 tapaturmaisen kuolemansa

jälkeen.

Ei löydy montaa vastaavaa suomalaista, monipuolisuusihmettä, jolle Reissumiehen kaltainen näyttely on mahdollista rakentaa. Ensimmäisenä mieleen tulee Vesa-Matti Loiri, joka on menestynyt näyttelijä, laulaja, soittaja ja urheilija.

Urheilijana Loiri ei yllä Rautavaaran tasolle, jos katsotaan pelkästään arvokisamitaleita, mutta useiden lajien hallinnallaan hän jopa peittoaa Reissumiehen. Näyttelijänä, laulajana ja soittajana Loirin saavutukset

eivät paljon kalpene Reissumieheen vertailtaessa.

OSSI VIITA

Kirjoittaja on filosofian tohtori

ja dosentti sekä

Urheilumuseon tutkimuspäällikkö.

Avaa artikkelin PDF