
Alkuun poutaa ja kesäistäkin, loppuviikolla sateita
Viikonloppu oli lämmin ja aurinkoinen, eikä alkuviikko tuo juuri muutosta. Keskiviikkona kuitenkin säätyyppi muuttuu koko maassa epävakaisemmaksi ja viileämmäksi.Toukokuuta on vietetty tähän asti vaihtelevassa säässä, eikä alkanut viikko tuo totuttuun kaavaan muutosta. Viime yönä pakkasta mitattin yleisesti maan keski- ja pohjoisosassa, mutta sää lämpenee nopeasti auringon paistaessa. Päivä on poutainen ja varsin aurinkoinen, maan etelä- ja länsiosassa korkeimmat lämpötilat ovat 20 asteen vaiheilla.
Tiistaiyönä yöpakkasta on paikoin maan keskivaiheilla, pohjoisessa tulee yleisemmin sadekuuroja, jotka levittäytyvät päivällä myös maan itäosaan. Etelässä ja lännessä päivä on vielä laajalti aurinkoinen ja lämmin, tosin 20 asteen lukemat rajoittuvat aivan etelään. Pohjoisessa päivä on jo maanantaita viileämpi.
Keskiviikkona pilvisyys on runsasta ja etelässäkin sää viilenee. Loppuviikolla sateita riittänee jokaiselle päivälle ja lämpötilat jäävät ylimmillään 15 asteen vaiheille.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Siirry tästä MT:n sääpalveluun
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



