Historiasta pitäisi jotakin oppia
Olin kenraali Laguksen joukkoihin kuuluvan JP 3:n toisen komppanian ryhmänjohtaja. Lapin sodassa lokakuun 2. päivänä 1944 Ranualla jouduimme sellaiseen tilanteeseen, että komppanian päällikkö komensi meidät rynnäkköön tykkipatterille. Minä tunnollisena ryhmänjohtajana syöksyin eteenpäin, mutta muut eivät lähteneet.
Kun tämän huomasin, syöksyin maahan ja luotisuihku pyyhkäisi rintani alta sammalet poikki.
Silloin tajusin, että vielä on yksi mahdollisuus: heitin konepistoolin viereeni, kasvot maata vasten, kädet levällään tekeydyin valekuolleeksi. Se minut pelasti, sillä sodassa on vain yksi inhimillinen piirre: kuollutta ei ammuta.
Sotakokemus oli minulle niin raskas, että kolmeenkymmeneen vuoteen en halunnut puhua sotatapahtumista.
Kun sota-aika loppui ja valtiolliset vaalit tulivat eteen, minusta tuli sotakokemusteni ohjaamana Kekkosen ulkopolitiikan kannattaja, sillä hän vaati rauhan tekemistä venäläisten kanssa jo paljon aikaisemmin kuin sota saatiin loppumaan.
Kun ajatellaan Suomen nykyistä tilannetta ja seuraavia eduskuntavaaleja, niin nyt on keskustapuolueen nostettava voimakkaasti esille Paasikiven ja Kekkosen linjana tunnettu ulkopoliittinen linja. Sen varassahan me olemme säilyttäneet sen itsenäisyyden, mikä Suomella vielä on.
Presidentti Kekkonen oli se henkilö, jonka toimesta aikanaan järjestettiin Etyk-kokous, jonka tuloksena päädyttiin kannanottoon, että valtiolliset riitakysymykset pyritään ratkaisemaan neuvottelemalla.
Nyt koko maailma tuijottaa, miten Ukrainan tilanne pyritään ratkaisemaan rauhanomaisesti.
Vaikka Suomi on Euroopan unionin jäsen, ei se ole vienyt Suomelta kansainvälisen sovittelijan oikeuksia. Sen osoitti presidentti Sauli Niinistö, joka kävi keskustelemassa Venäjän presidentti Putinin ja Ukrainan presidentti Porošenkon kanssa Ukrainan tilanteen rauhoittamisesta.
Ikäviin sotakokemuksiini viitaten vetoan nyt keskustapuolueen johtoon, että nyt on voimakkaasti toimittava ihmisyyden puolesta ja tämä tapahtuu siten, että eduskuntaan saadaan sellainen enemmistö, että Suomea ei viedä sotilasliitto Naton jäseneksi.
Pitää ymmärtää, että jos Suomi on Naton jäsen, silloin presidentillämme ei ole oikeutta kiertää rauhansovittelijana.
Heimo Linna
sotaveteraani
ent. maatalousministeri (kesk.)
Perho
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
