vierasyliö Hybridiohra saattaa soveltua Suomeen

Hybridilajikkeita alettiin tuottaa kokeellisesti maissilla vuodesta 1921 Yhdysvalloissa ja kaupallisesti vuodesta 1923.

Vuoteen 1956 mennessä

Yhdysvalloissa jo käytännössä kaikki maissi tuotettiin hybridilajikkeilla.

Muista merkittävistä jyväviljoista durra, riisi, ruis ja

nyt myös ohra ovat edenneet hybridilajikkeiden kulttuurikauteen pyrkimyksenä suurempiin ja tasaisempiin satoihin.

Vuonna 1975 Suomen Akatemian tutkimusassistenttina otin

tavoitteekseni etsiä perinnöllistä mekanismia, jolla ohrasta voitaisiin tuottaa tuulipölytyksellä ensimmäisen risteytyspolven siementä, hybridiohraa.

Paikatakseni ennakoitavaa epäonnistumista ohran osalta, etsin samalla rukiista äitikasvin

puolelta periytyvää hedesteriilisyyttä. Rukiista se löytyikin

1976 suomalaisen maatiaisrukiin suuren perinnöllisen monimuotoisuuden ansiosta.

Myös Länsi-Saksassa ja Neuvostoliitossa rukiista tunnettiin tällaisia periytyviä muunnoksia joidenkin vuosien ajalta. Hybridirukiin siemen tuli kauppaan Saksassa 1984, ja nykyisin

Euroopan ruisalasta arviolta yli 60 prosenttia on jo hybridejä.

Suomalaiset kasvinjalostajat eivät ryhtyneet jalostamaan

hybridiruista ja siemenkauppiaat tuovatkin Saksasta

siementä Suomeen.

Syysruishybridit tuottavat jopa 8 000 kilon hehtaarisatoja,

joskin tuotantopanoksetkin voivat muodostua korkeiksi. Hybridiruis on satoisin jyvävilja Suomessa.

Erityisesti hybridirukiin

osalta suomalaisilla kasvinjalostajilla olisi ollut varhain, 1980-luvulla kotimainen materiaali tarttua tilaisuuteen hybridilajikkeiden tuottamiseksi. Rukiin viljelyn vähäisyys saattoi

osaltaan vaikuttaa jalostajien

mielenkiinnon puutteeseen tuolloin, vaikka hybridiruis olisi voinut nostaa rukiin viljelyä.

Ohran vastaavasta hedesteriilisyyssysteemistä löysin viitteitä jo elokuussa 1976 vanhempieni pientilalla Elimäellä tekemieni

lukuisien risteytysten jälkeläistöistä.

Löytö vahvistui takaisinristeytyksen jälkeläisistä samana syksynä kasvihuoneessa Helsingin yliopistolla. Ensimmäinen täysimittainen julkaisuni tästä msm1:ksi nimetystä sytoplasman muunnoksesta ilmestyi 1978 Hereditas-tiedelehdessä.

Vuonna 1980 löysin toisen sytoplasman msm2, joka ominaisuuksiltaan eroaa msm1:stä.

Nämä äidin puolelta periytyvät erittäin harvinaiset hedesteriilisyydet löytyivät ohran luonnonvaraisesta kantamuodosta. Vuosien mittaan pyyntöjä näistä ohristani tuli tutkijoilta ja jalostajilta eri puolilta maapalloa.

Systeemissä on olennaista, että äidin puolelta periytyvä hedesteriilisyys palautuu

yhdellä vallitsevalla (dominoivalla) geenillä, joka tuodaan kantaan viimeisenä hybridisiemenen tuotannossa. Tuulipölytteisyyttä lisääviä tekijöitä,

muun muassa suuria heteitä löytyi villiohrasta.

Tutkimukseen keskittyminen

tuli mahdolliseksi Suomen Akatemian ansioista. Jo koululaisena opettelemani kasvien risteyttämistaito teki osaltaan löydökseni mahdolliseksi.

Ohrasysteemiäni ovat kokeilleet useat tutkijat, mutta

kaupallisen läpimurron teki

Syngenta-nimisen yritysketjun

jalostajaryhmä tohtori Paul Bury’n johdolla. Häneltä

ohjelma siirtyi viime vuonna tohtori Günther Stiewelle

Saksaan.

Kehitystyö keskittyi Lincolnshire’n jalostusasemalle

Englantiin vuosina 1994–2000. Syyskuussa 2000 kaksi syysohran hybridilajiketta pääsi Britannian kansallisiin lajikekokeisiin ja ohrahybridi tuli

julkisuuteen. Kaksi vuotta myöhemmin ensimmäinen

ohrahybridi tuli virallisiin

lajikekokeisiin Saksassa.

Liki vuosikymmenen kestäneen ohrahybridin myynnin

aikana kauppaan lasketut 12 hybridiohralajiketta ja niiden viljelyala, runsas 200 000

hehtaaria, ovat vielä pieni alku, mutta tutkijat uskovat laajenemisen olevan edessä.

Tuo runsas 200 000 hehtaaria on noin puolet Suomen

koko vuotuisesta ohra-alasta.

Rehuohrahybrideillä on

tuotantoa Saksan ja Britannian lisäksi Ranskassa, Itävallassa ja Tanskassa.

Hybridilajikkeet ovat toistaiseksi olleet syysohraa, mutta

tavoitteena ovat myös kevätohrahybridit. Satoa on saatu hybrideistä enimmillään parikymmentä prosenttia yli

parhaiden ohrien. Jalostaja

korostaa etenkin hybridiohran satotasojen vähäisempää

vuosiheilahtelua.

Hybridien viljelyyn voi liittyä korostunut maanviljelykemikaalien käyttö ja niiden kytkykauppaa. Torjuntakemikaalien

lisääntyvä käyttö ei kuitenkaan ole aina välttämätöntä, koska

hybridiin voidaan yhdistää useammanlaisia perinnöllisiä tekijöitä, samaan geenipaikkaan kaksi erilaista muotoa,

alleelia.

Tällaisia voisivat olla kestävyysalleelit viljelyseudun

erilaisille kasvitautiroduille. Alleelien monimuotoisuus on eduksi muuntelevissa ympäristöissä, jollaisia pelto ja kasvukausi aina ovat.

Perinteisillä ohralajikkeilla pyritään tuottamaan sato

yhdellä perimärakenteella,

jolla on vähemmän keinoja

sopeutua muuntelevaan

ympäristöönsä kuin hybridillä.

Hybridit tuovat luonnollisemman geeniseosten viljelyn myös ohraan.

Kylvösiemenen hintaan

vaikuttavat erityisesti hedesteriilisten ohralinjojen tuottaminen ja ylläpito. Huonot säät tuotantoalueilla voivat vaikuttaa hybridisiemenen saantiin. Torajyväisyys saattaa muodostua ongelmaksi erityisesti

kylvösiemenen tuotannossa ja voi pakottaa etsimään siemenen tuottamiselle seutuja, joissa

ilmastosyistä torajyväongelmaa ei ole.

Suomessa toistaiseksi kokeillut, osin puutteellisesti talvehtineet syysohrahybridit ovat olleet täysin torajyvättömiä. Japanilaisessa tutkimuksessa msm1- ja msm2-sytoplasmat eivät sinänsä altistaneet ohraa enempää kasvitaudeille.

Tulevaisuus näyttää, pystyvätkö hybridiohrat tuottamaan riittävästi korvaamaan suurempaa siemenkustannusta jatkossakin, vai ajavatko perinteiset syysohralajikkeet eron kiinni syysohravyöhykkeellä.

Vastaamattomia kysymyksiä

ovat, rajoittuvatko hybridin edut vain syysohramuotoon

vai saavutetaanko etua myös myöhäisellä kevätohralla sekä saadaanko syysohrahybridiin Suomessa riittävä talvehtimiskyky ja tähkiminen jonkin

verran myöhemmäksi kesään.

Syysohra saattaisi tulla

viljelyyn Suomeen juuri hybrideinä.

HANNU AHOKAS

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja eläkkeellä oleva MTT:n erikoistutkija.

Avaa artikkelin PDF