Jonkkaa on pyydettyjopa hevoskätilöksi
60-vuotias
Huomenna tiistaina 60 vuotta täyttävä oikeuskansleri Jaakko Jonkka on nähnyt monenlaista oikeusurallaan. Jyväskylän ajoilta tulee mieleen sattumus, jonka aikaan Jonkka oli 25-vuotias nimismies vailla isompaa elämänkokemusta.
”Nimismiestä pidettiin siihen aikaan aikamoisena yleismies Jantusena. Niinpä eräänä kesäpäivänä puhelimeni soi ja hätääntynyt nainen jostakin nimismiespiirin perukoilta sanoi, että kuulkaa hyvä nimismies, mitä pitäisi tehdä, kun olen yksin kotona ja nyt poikii hevonen.”
Jonkka neuvoi odottamaan rauhassa, että luonto hoitaa varsomisen.
”En lähettänyt paikalle edes partiota.”
Satakunnan Laviassa syntynyt Jonkka opiskeli oikeustiedettä Turussa ja toimi apulaisnimismiehenä Jyväskylässä ja syyttäjänä Lahdessa, kunnes asettui Helsinkiin tutkijaksi, opettajaksi ja sitten oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin toimistoihin.
Rauhallisesta ja poliittista historiaa harrastavasta Jonkasta tuli oikeuskansleri kuusi vuotta sitten. Hän on virastoineen selvitellyt vuodessa 1 800 kantelua. On tutkittu muassa sitä, kestitsikö puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) kokoomusjohtoa soveliaasti, saako ministeri Krista Kiuru (sd.) käyttää itsestään opinto-ohjaajan nimitystä ja oliko pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) jäävi päättäessään tuista Nuorisosäätiölle.
Erityisenä Jonkan huolena on koulujen hyvän oppilashuollon toteutuminen ja terveystarkastusten rahat.
”Joka päivä kolme–neljä alle 30-vuotiasta jää työkyvyttömyyseläkkeelle muun muassa mielenterveysongelmien vuoksi ja moni syrjäytyy. Tämä on liian kallista yhteiskunnalle ja traagista heille itselleen.”
Juuri nyt Jonkka on huolissaan siitä, että kuluja karsittaessa työntekijät kuormittuvat ja palvelu kärsii. Jonkka on moittinut hätäkeskusuudistusta puutteellisesta valmistelusta ja kuntauudistusta liian kiireellisestä aikataulusta.
”Pidän laillisuusvalvojana tärkeänä, että näin laajassa uudistuksessa huolehditaan sen yleisestä hyväksyttävyydestä. Jos sitä ei ole, se ei voi onnistua viimeisen päälle.”
Kun oikeusasiamies valvoo viranomaisten toimia ja suljettuja laitoksia, oikeuskansleri seuraa viranomaisten lisäksi presidentin, hallituksen ja asianajajien tekemisiä. Jonkan saamat kantelut koskevat usein käsittelyn viipymistä, kuulluksi tulemista sekä tuomioistuinten ja poliisin toimintaa.
Lisäksi hän käy läpi hallituksen 2 000 päätöstä ja puolen tuhatta asianajajia koskevaa asiaa.
Siinä näkee esimerkiksi maatalouden pykäläviidakon.
”Ihmettelen kyllä, että kun hädin tuskin ymmärrän näitä säädöksiä perusjuristina, niiden soveltaminen viljelijöille täytyy olla hyvin vaativaa.”
Jonkka viettää merkkipäiväänsä perheensä parissa.
EIJA MANSIKKAMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
