Kaksi miestä kiinni ilkivallasta Stubbin kotiin
Miehiä epäillään rikoksista todennäköisin syin.Länsi-Uudenmaan poliisi on ottanut kiinni 20- ja 21-vuotiaat miehet, joita epäillään vahingonteosta valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok.) asunnolla. Heitä epäillään myös vahingonteosta läheisellä koululla ja päiväkodissa.
Miehiä epäillään Espoon Haukilahdessa ja Westendissä tehdyistä rikoksista todennäköisin syin. Poliisin mukaan heillä ei ole aiempaa rikostaustaa.
Stubbin asunnosta rikottiin tiistain vastaisena yönä kahden ikkunan uloin lasi. Stubb on kertonut heränneensä meteliin puoli kolmen aikaan aamuyöllä. Poliisin tietojen mukaan henkilövahinkojen vaaraa ei ollut.
Poliisi on kertonut, että ilkivalta vaikuttaa suunnitellulta, mutta poliittisesta tai muusta aatteellisesta motiivista ei ole viitteitä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
