Kokoomus suomii keskustan turvekantaa
Kokoomuksen mielestä keskusta tuore turvekanta vie pohjaa turpeen energiakäytöltä. Tuoreessa energialinjauksessa keskusta ei aja turpeen käytön kasvattamista sen hiilidioksidipäästötaakan vuoksi.
Kokoomuksen varapuheenjohtajan, kansanedustaja Janne Sankelon mielestä turpeen käyttöä pitäisi lisätä entisestään.
Sankelon mielestä turpeen ”kunnian palauttamiseksi” on tehty töitä.
Turveala on viime vuosina investointut voimakkaasti ympäristöystävällisen tekniikan kehittämiseen.
”Turve on myös merkittävä alueellinen työllistäjä. Kivihiilen korvaaminen yksin puulla ei ole realistista. Turpeen käyttöä lisäämällä pääsisimme hiilestä nopeammin eroon. Keskustan uusi turvekanta on ikävä yllätys”, Sankelo kommentoi asiaa tiedotteessaan.
Kansanedustaja Mikko Savola (kesk.) kummeksuu Sankelon kannanottoa. Hän arvioi, että Sankelo hakee sillä ”pikavoittoja”.
Savolan mielestä Sankelo poimii asiapaperista itselleen sopivan lauseen.
”Samalla kuitenkin kokoomusjohtaja jättää huomiotta ohjelman aiemman kirjauksen joka vaatii kokoomusjohtoisen hallituksen turvetuotantoon jo tekemien heikennysten perumista mahdollisimman pian.”
Savola sanoo, että keskustan ohjelma noudattaa realistisen vihreyden perusarvoa.
”Luontoa on voitava hyödyntää kestävällä tavalla nyt ja tulevaisuudessa”, hän toteaa.
Turve on Savolan mielestä edelleen merkittävä osa suomalaista energiapolitiikkaa ja ala pitää kehittää edelleen.
Savolan mielestä kokoomuksen pitäisi kantaa vastuu ”jo tehdyistä vääryyksistä tätä tärkeää alaa kohtaan ennen kuin maalailee uhkakuvia toisten kymmenien vuosien päähän suuntaavista linjauksista”.
Keskusta julkisti viime viikolla energiapoliittisen linjapaperin. Puolueen mielestä fossiilisten energialähteiden käyttöä Suomessa pitää vähentää radikaalisti.
Kivihiilen käyttö pitää ajaa alas kokonaan, kuuluu linjaus. Myös öljyn käyttöä pitää vähentää kolmannekseen nykyisestä.
Maakaasun ja turpeen käyttöä ei pitäisi kasvattaa enää nykyisestä.
JANNE IMPIÖ
Turve on merkittävä
alueellinen työllistäjä. Kivihiilen korvaaminen yksin puulla ei ole realistista.
Turpeen käyttöä lisäämällä pääsisimme hiilestä nopeammin eroon.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
