Suomalainen yrittäjyys tuplaantui Virossa
Virossa toimii lähes 4 500 suomalaista yritystä. Niiden määrä on yli kaksinkertaistunut alle kymmenessä vuodessa. Virossa yrittäjiä houkuttelee helläkätinen verotus, halpa työvoima ja edulliset elinkustannukset.Vuonna 2005 Viron kaupparekisterissä oli 1 700 suomalaista yritystä. Vuonna 2012 niitä oli jo lähes 4 500.
”EU- ja eurojäsenyys ovat lisänneet kiinnostusta samoin kuin yrityksen perustamisen helppous suoraan netissä”, arvioi suurlähettilään erityisavustaja Hannu Arhinmäki Suomen suurlähetystöstä Tallinnasta.
”Toki joukossa on myös valtava määrä pöytälaatikkofirmoja, joilla ei ole aktiivista toimintaa.”
Kokonaan suomalaisomistuksessa olevien yritysten lisäksi Viron kaupparekisterissä on tuhansittain yrityksiä, joissa suomalainen henkilö tai yritys on jakamassa vastuuta.
Yritykset työllistävät kymmeniä tuhansia
Suomalaisten yritysten tytäryritykset työllistävät Virossa noin 30 000 henkilöä. Siihen päälle tulevat pelkästään Virossa toimivat suomalaisyritykset.
”Aiemmin yritykset tulivat Viroon halvempien työvoimakustannusten takia esimerkiksi alihankintasektorille. Sittemmin työvoimakustannukset ovat nousseet ja työvoimasta on jo pulaa. Jatkossa suomalaiset yritykset toimivat enemmän tietointensiivisillä aloilla ja vähemmän työvoimaa vaativalla aloilla.”
Suomen merkitys taloudelle valtava
Arhinmäen mukaan Suomen merkitys Viron taloudelle on valtava. Suomi on tärkein kauppakumppani noin 15 prosentin osuudella ulkomaankaupasta.
Vuonna 2012 tuonti Suomesta ylitti aavistuksen verran viennin, jonka arvo oli 1,8 miljardia euroa.
Viron Pankin tietojen mukaan suomalaiset sijoittajat ovat investoineet Viroon 3,4 miljardia euroa. Määrä lähentelee viidennestä kaikista ulkomaisista suorista investoinneista. Vain Ruotsi on suurempi tekijä.
Suurimmat investoinnit ovat suuntautuneet kaupan alalle, teollisuuteen, kuljetuksiin, rakennussektoriin sekä rahoitus- ja kiinteistöalalle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

