Neste tekee 1,4 miljardin euron jätti-investoinnin uusiutuviin tuotteisiin Singaporessa
Yhtiö kasvattaa uusiutuvien polttoaineiden tuotantoa merkittävästi.
Nesteen tavoitteena on käynnistää uusi tuotantolinja vuoden 2022 ensimmäisen puoliskon aikana.LEHTIKUVA / JUSSI NUKARIÖljynjalostusyhtiö Neste kertoo tekevänsä noin 1,4 miljardin euron arvoisen suurinvestoinnin Singaporessa Kaakkois-Aasiassa. Investoinnilla Neste kasvattaa uusiutuvien polttoaineiden ja muiden uusiutuvien tuotteiden tuotantoaan merkittävästi.
Nesteen mukaan investointipäätös perustuu vähähiilisten tuotteiden kasvavaan maailmanlaajuiseen kysyntään muun muassa tieliikenteessä ja kaupungeissa sekä lentoliikenteessä.
Kyseessä on Nesteen lähihistorian suurin investointi. Samalla se on yksi suomalaisten yritysten suurimmista teollisista investoinneista tällä vuosituhannella.
Vertailukohtana voi käyttää viime vuonna käynnistynyttä Metsä Groupin Äänekosken sellutehdasta, jonka investoinnin arvo oli 1,2 miljardia euroa. UPM puolestaan on kaavaillut Uruguayhin uutta sellutehdasta suunnilleen kahden miljardin euron investoinnilla.
Teollisuuden investoinneista ydinvoimalahankkeet ovat silti omassa suuruusluokassaan. Esimerkiksi Fennovoiman Pyhäjoen ydinvoimalan kustannusarvio on 6,5–7 miljardia euroa.
Investoinnilla Neste lisää uusiutuvien tuotteidensa tuotantokapasiteettia Singaporessa jopa 1,3 miljoonalla tonnilla vuodessa.
Nesteen tämänhetkinen uusiutuvien tuotteiden kapasiteetti on 2,7 miljoonaa tonnia vuodessa. Siitä runsas miljoona tonnia valmistetaan Singaporessa ja saman verran Hollannin Rotterdamissa. Loput valmistetaan Suomessa Nesteen Porvoon-jalostamolla.
Rakennustyöt Singaporessa alkavat tulevan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Tavoitteena on käynnistää uusi tuotantolinja vuoden 2022 ensimmäisen puoliskon aikana. Hankkeen valmistumisen myötä Nesteen työntekijöiden määrä Singaporessa kasvaa yli sadalla.
Neste on ollut viime vuosina Helsingin pörssin tähtiä vankan kurssikehityksen myötä. Keskiviikon pörssireaktion perusteella sijoittajat ovat pitäneet investointipäätöstä myönteisenä uutisena. Aamupäivällä Nesteen osakekurssi oli noin kolmen prosentin nousussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
