Euroopan paras ravuri on jätti myös siitoksessa
antti savolainen Ready Cash oli huomion keskipisteessä valkoisessa Prix d’Ameriquen-voittajanloimessaan. Ori kerää valtavaa huomiota myös siitoksessa. Kuva: Viestilehtien arkistoPARIISI
Euroopan suurimman ravilähdön Prix d’Ameriquen voitto sunnuntaina toi Ready Cashin omistajalle Philippe Allairelle melkoisen rahapotin. Ykköspalkinto oli 500 000 euroa ja 50 prosenttia pääsylipputuloista.
Kahtena peräkkäisenä vuonna Prix d’Ameriquen voittanut Ready Cash on ansainnut kilparadoilta jo 2,5 miljoonaa euroa. Ori voitti jo varsana useita ikäluokkakilpailuja.
Varsinainen bisnes on kuitenkin siitospuolella. 7-vuotias ori on ruotsalaisen Travrondenin mukaan aikanaan syndikoitu eli sen elinikäisiä siitoksenkäyttöoikeuksia on myyty 80 kappaletta, jokainen hinnaltaan 50 000 euroa.
Tuon kiintiön lisäksi Ready Cashilla siemennetään 20 tammaa Ranskassa. Ready Cashilla siemennetään myös ulkomaisia tammoja, lähinnä Pohjoismaissa. Tämän vuoden kiintiö Pohjoismaihin on 50 tammaa. Ready Cashin varsamaksu ja varausmaksu tälle vuodelle on ruotsalaislähteiden mukaan 12 000 euroa.
Orin ensimmäiset jälkeläiset ovat 2-vuotiaita. Suomen Hippoksen rekisterin mukaan Ready Cashilla ei ole Suomessa syntyneitä jälkeläisiä. Ruotsissa sillä on yhteensä 34 rekisteröityä jälkeläistä vuosilta 2010–2011.
Siitoskiireiden takia Ready Cashia tuskin nähdään kilpailemassa Pohjoismaissa tänäkään vuonna. Sen sijaan esimerkiksi seuraavat sijat vieneet Roxanne Grif ja The Best Madrik voivat hyvinkin rikastuttaa pohjolan mittelöitä. Travrondenin mukaan The Best Madrik voi olla potentiaalinen Finlandia-ajon osallistuja.
ANTTI SAVOLAINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
