Lomitus kilpailuttaa lähinnä hankintoja
Maatalouslomituksissa säästöjä voitaisiin tavoitella kilpailuttamalla esimerkiksi lomittajien suojavarusteiden ja vaatetuksen hankinta tai lomitusjärjestelmän tilinpito.
Näin selvittää hallitusneuvos Riitta Kuusisto sosiaali- ja terveysministeriössä (STM).
”Hankintoja kilpailutettaisiin laajasti yhdessä, jokaisen paikallisyksikön ei tarvitsisi tehdä kilpailutusta erikseen”, Kuusisto arvioi.
Maan hallitus halusi selvitystä kilpailutuksella saavutettavista säästöistä, kun se viime vuonna päätti rakennepoliittisesta ohjelmasta.
STM ja Maatalousyrittäjien eläkelaitos päätettiin selvityksen tekijöiksi.
Maaliskuussa ennen säästöriihtä polkaistiin työryhmä selvittäjien avuksi.
Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen Melan toimitusjohtaja Päivi Huotari pitää hyvänä laajan kokoonpanon työryhmää. Edustettuina ovat myös palvelujen käyttäjät, MTK ja turkistuottajat.
”Ministeriö ja Mela kahdestaan olisivat turhan suppea selvittäjäryhmä”, Huotari sanoo.
Kilpailutus-sana on poikinut maakunnissa villejä huhuja. On kyselty, ajetaanko nykyistä kunnallista järjestelmää alas. ”Kummaa kulinaa kulisseissa”, Maatalouslomittajat-lehti uutisoi.
Työryhmän toimeksianto muotoiltiin hieman yleisemmäksi kuin hallituksen käyttämä kilpailutus. Kuusisto puheenjohtajana sanoo työryhmän noudattavan sitä.
”Euromääräisiä tavoitteita ei työryhmälle kilpailutuksesta aseteta.”
Kuusisto raportoi viime viikolla ministeriön johdolle. Työryhmän asettaja edellytti väliraporttia toukokuun loppuun mennessä.
Työryhmä jatkaa syyskuun loppuun asti.
Se muuttaa lomituksen säädökset tämän päivän maatalouden ja taloudellisten mahdollisuuksien mukaisiksi.
”Lomituksissa huomioidaan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden periaate erityisesti nuorten perheiden ja työsidonnaisen maatalouden työssä jaksamisen osalta”, hallitusohjelma muistuttaa.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
