UPM peruuvanerilomautuksia
UPM peruuttaa koivuvaneritehtaille ennakoidut lomautukset.
Alun perin Joensuun, Jyväskylän ja Savonlinnan vaneritehtaille oli tulossa enimmillään kolmen kuukauden pituiset seisokit.
”Koivuvanerin kysyntä ja raaka-aineen saatavuus ovat parantuneet vuoden vaihteen jälkeen siinä määrin, ettei lomautuksia ole tarvinnut toteuttaa. Lomautustarvetta ei ole myöskään kevään aikana, joten lomautukset perutaan kokonaisuudessaan”, toteaa UPM Vaneriliiketoiminnan johtaja Kim Poulsen.
Havuvanerin osalta markkinatilanne on jatkunut haastavana, minkä vuoksi Pelloksen tehtaiden lomautuspäätökset säilyvät voimassa toistaiseksi.
Vanerin kysyntää vähentää rakentamisen vähäisyys, mikä koettelee etenkin Eurooppaa. Taantuma paina myös autoteollisuutta, joka on vanerin suuri käyttäjä.
Uusien autojen myynti EU-maissa putosi viime vuonna alimmalle tasolleen 17 vuoteen. Uusien autojen kauppa putosi 12 miljoonaan autoon.
Vaneria käytetään autojen sisustukseen. Myös joissakin rahtilaivoissa käytetään vaneria.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
