
Haaviston kampanjaan on houkuteltu kulttuurieliitin edustajia ja yllätysnimiä muun muassa kokoomuksesta – lue listaus
Muun muassa OP-finanssiryhmän entinen pääjohtaja Reijo Karhinen, kokoomuksen entinen kansanedustaja Jaana Pelkonen ja uransa päättänyt Cheek, eli Jare Tiihonen tukevat julkisesti Haaviston kampanjaa.Vihreiden tukema valitsijayhdistyksen presidenttiehdokas Pekka Haavisto avasi tiistaina presidenttikampanjansa Helsingin Musiikkitalolla.
Kampanja-avauksessa julkistettiin Haavistoa tukeva kansalaisvaltuuskunta, joka koostuu nimekkäistä suomalaisista artisteista, näyttelijöistä, poliitikoista ja muista julkisuuden henkilöistä.
Valtuuskunnan puheenjohtajana toimii kokoomuksen entinen kansanedustaja Jaana Pelkonen, joka julkisti Musiikkitalolla puheessaan Haaviston kannattajakorttien summan. Haavisto on saanut kasaan reilut 48 000 kannattajakorttia.
Valtuuskunnan muita nimekkäitä politiikan kasvoja ovat entinen puolustusministeri Elisabeth Rehn (r.), entiset kansanedustajat Tuija Brax (vihr.), Suldaan Said Ahmed (vas.), Antero Vartia (vihr.) sekä entinen ulkoministeri ja veteraanipoliitikko Pär Stenbäck (r.).
Rehn on itsekin ollut kahdesti presidenttiehdokas. Vuonna 1994 Rehn pääsi toiselle kierrokselle Martti Ahtisaarta vastaan ja sai 46,1 prosenttia äänistä. Vuoden 2000 presidentinvaaleissa Rehn jäi neljänneksi 7,9 prosentin kannatuksella.
Politiikan ulkopuolelta Haavistoa tukee muun muassa Koneen toimitusjohtajan pestin jättävä Henrik Ernrooth, professori Martin Scheinin, Porin entinen kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen sekä Tiina ja Antti Herlinin säätiön kehitysjohtaja Anna Herlin.
OP-finanssiryhmän entinen pääjohtaja Reijo Karhinen tukee Pekka Haaviston kampanjaa. Kuva: Jarno MelaHaaviston verkkosivuilta ilmenee, että kampanjaa tukee myös vuorineuvos Reijo Karhinen. Karhinen toimi vuosina 2007–2018 OP-finanssiryhmän pääjohtajana ja vuoteen 2020 saakka Vaken hallituksen puheenjohtajana.
Muita nimekkäitä kulttuurieliitin edustajia kansalaisvaltuuskunnassa ovat muun muassa näyttelijä Tommi Korpela, uransa pari vuotta sitten päättänyt Cheek, eli Jare Tiihonen. Listalta löytyy myös kirjailija Sofi Oksanen, Darudena tunnettu artisti Ville Virtanen sekä muun muassa muusikot Anssi Kela, Tuure Kilpeläinen ja Laura Voutilainen.
Haavisto alleviivasi puheenvuorossaan Musiikkitalolla, että hän pyrkii tekemään kampanjaa avoimelta pohjalta.
Haaviston on arvioitu pyrkivän eroon puolueensa leimasta, josta myös laaja julkisuuden henkilöiden kaarti kampanjan takana kertoo. Haavisto alleviivasi puheenvuorossaan Musiikkitalolla, että hän pyrkii tekemään kampanjaa avoimelta pohjalta.
”Tänään lähdetään rakentamaan Suomelle uutta suuntaa, ja se yhdistää meitä täällä Musiikkitalolla tänään. Tulemmepa oikealta, vasemmalta tai keskeltä. Politiikan sisäpuolelta tai sen ulkopuolelta. Meitä yhdistää halu rakentaa Suomesta hyvä isänmaa kaikille. Se tuo meille voimaa, iloa ja intoa”, Haavisto tiivisti puheessaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





