kirja Katariina Suuren itsevaltiuden vuodet
Aikoinaan petyin Suomen Kansallisteatterissa vuonna 1994 esitettyyn näytelmään keisarinna Katariina Suuresta. Se jäi ulkokohtaiseksi kuvaelmaksi. Toki koreissa puvuissa ja Kyllikki Forssellissa riitti katseltavaa.
Tuon näytelmänsä jälkeen Laila Hirvisaari on sukeltanut syvälle 1700-luvun Venäjän historiaan. Hän on tutkinut Katariina Suuren persoonaa dokumenteista, elämäkerroista ja kirjeenvaihdosta. Sen myötä syntynyt kaksiosainen romaanijärkäle on herpaantumatonta eläytymistä vaatinut taidonnäyte.
Ensimmäinen osa, Finlandia-ehdokkaaksi noussut Minä, Katariina, kertoi vanhenevan keisarinnan muistelun kautta saksalaisen ruhtinassuvun 14-vuotiaan tyttären naittamisen Venäjän tulevalle tsaarille. Teoksen lopussa 33-vuotias Katariina kaappasi vallan heikkopäiseltä puolisoltaan. Pietari III vangittiin ja murhattiin.
Uutuudessa Katariina jatkaa tilittäviä istuntoja luotettunsa ja sihteerinsä Leon August Denikinin kanssa. Kruunu, joka painoi sietämättömästi nuoren naisen otsaa kruunajaisissa, on saanut 34 hallitusvuoden aikana symbolista raskautta, verenkarvaita sävyjä. Omaatuntoa on vaikea hiljentää.
Laila Hirvisaari loihtii lähdemateriaalista täyteläistä fiktiota, elämää. On ihailtavaa seurata, miten hän kuljettaa valtavaa henkilöjoukkoa ja tapahtumien virtaa vuosikymmenten halki. Ajoittain lukijakin uupuu. Mutta kerronta vakuuttaa aina, oli sitten kyseessä hovin tavat, vaatteet, kansan olosuhteet, sodat tai miljööt.
Romaanin sivuille kirjautuu voimakas, seksuaalinen nainen, jolla on määrättömästi valtaa ja joka on samalla äiti. Edistysmielisenä hän pyrkii parantamaan myös kurjimpien oloja. Ylvään naisen heikoin kohta on riippuvuus rakastajistaan.
Laila Hirvisaari tuntuu hengittävän keisarinnan ihon alla. Kerronnassa on rohkeutta, mutta samalla hienostuneisuutta. Tilitys on kontrolloitua, kuten keisarinnalle sopii. Kirjailija osoittaa kohteensa ristiriitoja, hyvää tahtoa ja julmuutta.
Kielikin viehättää, mukana on aikakauteen sopivia sanontoja. Monta henkilökuvaa täydentyy. Eräs koskettavimmista on Katariinalle läheisen kamarineito Fannyn tarina. Hänen kohtalonsa jäi ensimmäisessä osassa avoimeksi.
Laila Hirvisaaren kaksiosainen teos tullaan muistamaan, kun historiallisesta romaanikirjallisuudesta puhutaan.
ANELMA
JÄRVENPÄÄ-SUMMANEN
Laila Hirvisaari: Me, Keisarinna.
576 s. Otava
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
