Ruotsi hivuttaa eläkeikää ylöspäin
Ruotsissa on menossa eläkeremontti, jossa viiteiällä nostetaan eläkeikää selvästi ylöspäin. Joustavan eläkeiän alarajaa nostetaan 62-ikävuoteen.
Viiteikä on keskeinen muutos, josta Ruotsin ansioeläkkeissä tänä vuonna keskustellaan.
”Eliniän pidentyessä on pakko työskennellä entistä pidempään”, varapääjohtaja Annika Sundèn Ruotsin eläkevirastosta sanoo.
Sundèn esitteli naapurimaan suunnitelmia eläkeremontista Työeläkepäivillä Helsingissä. Eläkevirasto vastaa Suomen Kansaneläkelaitosta ja Eläketurvakeskusta.
Kaikkien puolueiden eläkeryhmä pohtii Ruotsin uudistuksia. Työmarkkinoiden järjestöt vaikuttavat näissä asioissa selvästi vähemmän kuin Suomessa.
Viiteikä korvaisi 65 vuoden ikärajan kaikissa eläke-etuuksissa. Vuonna 2019 viiteikä nousisi 66 vuoteen ja siitä kolmen vuoden päästä 67 vuoteen.
Täyden eläkkeen saisi viite-iässä. Järjestelmä kiinnitettäisiin näin elinajan pitenemiseen. Puolueilla on konsensus periaatteesta.
”Yksityiskohdista tulee eroja, mutta eläkeiän nostamista kukaan ei ainakaan vielä vastusta”, Sundèn arvioi Helsingin Sanomissa.
Nykyisin Ruotsissa jäädään eläkkeelle hieman yli 63-vuotiaina. Tämä kaksi vuotta korkeampi kuin Suomessa. Monet jatkavat töissä 65-vuotiaiksi ja ylikin.
Sundèn sanoo 65 vuoden eläkeikää niin sanotuksi normi-iäksi. Se on sanaton sopimus, jos terveys säilyy. Tämä on ikä muissa etuuksissa kuin ansioeläkkeissä.
Joustava eläkeikä on käytössä Ruotsissa ja Suomessa. Länsinaapurissa se keskustellaan sen nostamiseksi 61 vuodesta 62:een. Alaikä on Suomessa tämä.
Elinaikakerroin leikkaa Ruotsissa ja Suomessa eläketasoa sitä mukaa, kun elinaika pitenee.
Ruotsissa työeläkemaksu on 18,5 prosenttia. Tästä 2,5 prosenttia ohjataan eläkesäästäjän valitsemaan rahastoon. Valtio sijoittaa, jollei itse halua.
Monet työnantajat järjestävät Ruotsissa työmarkkinaeläkettä. Se lisää 10–15 prosenttia kokonaiseläkettä. Huonoina aikoina voidaan leikata maksussa olevia eläkkeitä.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
