MTK:n Marttila: Maaseudununohtaminen näkyy äänestysinnossa
Alhainen äänestysprosentti näkyi jo viime eduskuntavaaleissa ja aivan samoilla alueilla kuin nyt.
Erityisen alhainen äänestysprosentti oli Itä- ja Pohjois-Suomessa sekä Pohjois-Karjalassa. Myös Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa on alhaisen äänestysprosentin kuntia.
”Alhaista äänestysprosenttia on pohdittu liian vähän”, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila miettii.
”Asia on otettava tarkempaan pohdintaan. Onko maaseutu ja sen ihmiset unohdettu päätöksenteossa? Kohdellaanko maassamme kansalaisia tasavertaisesti?”
MTK:n puheenjohtaja näkee valoa maaseudulla, kun biotalouden myötä työllisyystilanne paranee.
Biotalous tuo työtä ja paremmat elämisen edellytykset, mikä lisää osallistumista yhteiskunnan päätöksentekoon.
”Olisin toivonut enemmän maaseudun ehdokkaita läpimenijöiksi, sillä nyt valittu joukko on kovin kaupunkikeskeinen”, Marttila sanoo.
Valituista mepeistä maaseudulta ovat vain Merja Kyllönen (vas.) Suomussalmelta ja Paavo Väyrynen (kesk.) Keminmaalta.
Muutoin Marttila on tyytyväinen 13 valittuun meppiin, jotka edustavat laajaa kokemusta.
Hänelle ei ollut yllätys, että kuusi istuvaa meppiä pudotettiin. ”Oli ennustettavissa, että muutoksia tulee, sillä ehdokkaina oli ministerejä ja pitkän linjan poliitikkoja.”
”Nyt on käärittävä hihat ja aloitettava neuvottelut tärkeiden valiokuntapaikkojen saamiseksi”, Marttila muistuttaa.
”Aikaa ei ole hukattavissa.”
Marttila toivoo puolueiden sisällä ja niiden kesken hyvää yhteistyötä, jotta maamme ääni saadaan hyvin kuuluviin EU:n päätöksenteoissa.
On kansallinen hanke, että suomalainen saadaan komission huippuvirkaan.
Valiokuntapaikoista puheenjohtaja Marttila pitää maallemme tärkeimpinä maatalous- ja maaseudun kehittämis-, ympäristö- sekä teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokuntaa.
Maatalousvaliokuntaan Marttilan ykkössuosikki on Väyrynen.
EU:ssa suunta on käännettävä vihreään kasvuun, minkä maamme hallitus on linjannut ykköskasvukohteeksi.
”Maaseudullamme on uusiutuvia luonnonvaroja ja niiden hyödyntämiseksi on tehtävä työtä. MTK on aktiivinen EU:n ohjelmatyössä, jotta suomalaisella maataloudella, ruuantuotannolla ja kestävällä metsätaloudella on menestymisen mahdollisuudet.”
SARI KESKITALO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
