lukenut mies Unohdettu loistelias
Suomi on niin pieni maa, että tänne mahtuu vain yksi vertaansa vailla oleva diplomaatti. Max Jakobson täyttää tämän roolin vielä kauan kuolemansa jälkeenkin. Suurlähettiläs Ralph Enckellin (1913–2001) kohtalona taas on lähes täydellinen unohdus. Kuitenkin hän oli tunnustetusti aikansa loistavin.
Kansainvälisen kasvatuksen saaneen moninkertaisen ulkoministerin pojan keskeinen saavutus oli 1975 ETYK:in juokseminen kokoon. Varmaan jokin kokous olisi siinä maailmantilanteessa järjestetty, mutta ilman Enckellin 60 taivuttelumatkaa eri osallistujamaihin sitä ei vuorenvarmasti olisi pidetty Helsingissä.
”Taikuri itsekin hämmästyi,” todettiin meillä nöyrästi Suomen ulkopolitiikan suurimmasta yksittäisestä menestyksestä.
Sitä ennen Enckell oli luonut pohjan Suomen YK-politiikalle ja muotoillut presidentti Urho Kekkosen briljantteja puolueettomuuslinjoja. Esimerkiksi kuuluisa määritelmä Suomesta mieluummin lääkärinä kuin tuomarina lienee Enckellin kynästä.
Sittemmin Enckell toimi suurlähettiläänä Tukholmassa ja Pariisissa, jossa aika ajoi töykeästi hänen ohitseen. Uran loppu meni Varsovan suurlähettiläänä, ”korpraaliksi alennettuna”.
Tohtori Markku Reimaa tyytyy Pariisin seurauksista virallisiin selityksiin. Vanhanaikainen suurlähettiläs ajautui hankaluuksiin ulkoministeriön ay-toiminnan ja ehkä myös Kalevi Sorsan demarien pohjattoman vallanhalun kanssa.
Kuitenkin lukijan mieleen jää kaivertamaan, että ulkoministeriössä oli tuohon aikaan joukko poikkeuksellisen kunnianhimoisia ja omasta erinomaisuudestaan täysin tietoisia miehiä, joiden edessä Enckell vanhempana oli paha tulppa. Reimaa ei entisenä suurlähettiläänä korpin silmää noki. Pari kertaa muistutetaan, että Suomella oli 1966 paremmat mahdollisuudet saavuttaa YK:n pääsihteerin paikka kuin 1971, jolloin siihen Max Jakobsonia kovasti yritettiin.
PEKKA ALAROTU
Markku Reimaa: Diplomatian taikuri Ralph Enckell. 253 sivua. Edita.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
