simonkadulla Myrskyn jälkeenäänestämään
Joulupyhien myrskyt ravistelivat Suomen politiikan silmäätekevät hereille. Parin arkipäivän jälkeen hallituksen sisältä myrskytuhoja siivoamaan ryhtyivät elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok.) ja sisäministeri Päivi Räsänen (kd.).
Ministerit eivät sentään lähteneet kenttätarkastuksille. Valtioneuvoston linnan suojista Häkämies lähinnä voivotteli sähköyhtiöiden puolesta, kuinka kallista maakaapelointi on. Räsänen puolestaan määräsi tuhannet alaiset raivaushommiin.
Myrskyn jälkeen tovi tuumittiin, etteivät suomalaiset poliitikot osaa mielistelyn taitoa äänestäjien edessä.
Onneksi ihmisten avuksi riensi presidenttiehdokas Paavo Väyrynen (kesk.), joka viisastellen sortui myrskypopulismiin haukkumalla hallituksen toimet. Pian muu presidenttikaravaani tuli perässä.
Jotain on otettu opiksi. Kuluneella viikolla ministeri Häkämies sentään bongattiin Lopella ihmettelemässä edelleen roikkuvaa ilmajohtoa (Aamuposti 12.1.). Viikkoja on kulunut, mutta suursähköyhtiö ei ole tehnyt vioille mitään. Voi voi!
Presidentinvaalien loppuhuipennus lähestyy hyvää vauhtia. Monet äänestäjät toivovat kuulevansa vielä tyrkyllä olevilta sen lopullisen perusteen, miksi äänestää juuri häntä.
Mediassa presidentinvaaleja on lämmitelty kuin vanhaa savusaunaa konsanaan: huolella ja hartaasti.
Suomea kiertävillä ehdokkailla tuntuu olevan tasaisesti kysyntää. Ehdokkaat ovat paistatelleet tilaisuuksissa ja lehtien palstoilla.
Monenlaiset mielipiteet kiinnostavat yleisöä. Viihteellisessä politiikan journalismissa asialla ei ole nyt väliä. Ehdokkaiden perhesuhteita ja seksielämää on retosteltu lapsellisuuksiin saakka.
Pääasia on, että poliitikko pääsee puhumaan jostain poliittisen agendan ulkopuolisista kysymyksistä.
Julkisuuden keinoja on monia. Virtuaalimaailmassa kilpaillaan lumeäänistä. Pekka Haavisto -fanit rummuttavat Facebookissa kannatuksen – siis tykkäämisten – nousua ja samalla toivovat, että hurmos leviäisi muualle ja mediaan. On jokunen lehti jo niellyt vihreiden syötin.
Kaikkiin tempauksiin ehdokkaat eivät ryhdy. Median kyykytyksen väistelijänä on kunnostautunut Paavo Lipponen (sd).Lipposen hermoa on koeteltu, mutta hänelle ei ollut kanttia kieltäytyä Aamulehden paneelista tai Hesarin kuntotestistä.
Vaaleista välittämättä Lipponen on pysynyt uskollisena tavoilleen.
Nähty on, että ilman mediaa kampanjoinnista ei tulisi yhtikäs mitään. Väyrysen pihi Suomi-kiertue olisi turha, ellei siitä kirjoitettaisi kymmenittäin lehtijuttuja maakuntien lehtiin.
Jos ei rahalla, niin teoilla hankitaan näkyvyyttä.
Hakaniemen demarilinnakkeessa elvytetään kiihtyvillä iskuilla kuuluisaa punakonetta. Lipposen imussa SDP:n kannatus on laskenut tuntuvasti – tai päinvastoin.
Paniikki kolkuttelee jo ovea. Ennenkuulumatonta on, että viiden vaalin voittoputki on katkeamassa.
Kun Lipponen ilmoittautui viime elokuussa mukaan presidenttikisaan, puhuttiin yleisesti SDP:n onnenpotkusta.
Vielä silloin kaikki näytti valoisalta. Syksyinen asetelma Sauli Niinistön (kok.) ja Lipposen välisestä presidenttitaistosta on nyt tyystin unohdettu.
Demarijohdon arvio on menossa pahasti pieleen, kun ehdokkaan kannatusluvut ovat kaukana odotetusta.
Presidentinvaalien ensimmäisen marttyyrikokelas on tiedossa: puoluesihteeri Mikael Jungner lupasi maanantaisessa Uutispäivä Demarissa erota, ellei Lipposen kurssi muutu.
Mitä kaikkea presidenttiehdokkaiden ympärillä oikein ehtiikään tapahtua? Hyvää vauhtia näistä vaaleista on tulossa sisäsiistit. Härskimmät vaalijutut tarjonnee vain Pertti Jarlan Fingerpori-sarjakuvat.
Skandaaleja ja huhujakin ehtii syöttää vielä julkisuuteen.
Kaiken sivussa Haavisto toivoo salaa viimeisistä gallupeista uutta nostetta ja Timo Soini (ps.) huonoja uutisia Euroopasta. Joku on aina tasaisen itsevarma. Väyrysen tukijoukossa mukirahaa pistetään jo sivuun odottamaan toisen kierroksen tv-mainoslaskuja. Niinistö vaan ihmettelee, kun muut kompuroivat kisassa.
JANNE IMPIÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
