Maitotilojen kannattavuus sukeltaa jo tänä vuonna
Ovi on aina auki. Grotenfeltin tilan lehmät ulkoilevat ympäri vuoden. Kesällä maidontuotanto kasvaa. Pentti Vänskä Kuva: Viestilehtien arkistoLuomutilojen kannattavuus on reippaasti parempi verrattuna tavanomaisiin maitotiloihin. Molempien tuotantomuotojen kannattavuudessa tapahtuu kuluvana vuonna dramaattisia muutoksia.
”Tästä vuodesta on tulossa todella huono vuosi viljelijöille”, arvioi Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkija Jukka Tauriainen MT:lle.
Luomumaitotilojen kannattavuuskerroin heikkenee tänä vuonna jopa kolmella kymmenesosalla 0,84:sta 0,54:ään. Näin ollen luomuyrittäjä saa 54 prosenttia tavoitepalkastaan.
Tavanomaisilla maitotiloilla yrittäjätulo vähenee peräti puoleen edellisestä vuodesta. Kannattavuuskerroin putoaa 0,56:sta 0,27:ään.
Luken määrittelemä laskennallinen palkkatavoite on 15,1 euroa tunnilta ja oman pääoman korkotuottotavoite 4,3 prosenttia.
Maitotilojen talousennuste on laadittu Lukessa MT:n pyynnössä. Laskelmat on laadittu keskiarvotietojen perusteella.
Kannattavuuslaskelmat osoittavat, että kuluvan vuoden aikana luomumaitotilojen tuotannon arvoa kuvaava kokonaistuotto pienenee 276 000 euroon eli yhdeksän prosenttia edellisvuoden kokonaistuotosta.
Tilojen tuotantokustannukset pienenevät 0,6 prosenttia 309 000 euroon.
Luomutilojen yrittäjätulo laskee noin 40 prosenttia 38 700 euroon.
”Luomumaitotilojen yrittäjätulosta leikkautuu näin ollen vuoden jokaisena kuukautena 2 200 euroa”, Tauriainen sanoo.
Yrittäjätulo saadaan, kun kokonaistuotosta vähennetään tuotantokustannus ilman yrittäjäperheen oman työn palkkavaatimusta ja pääoman korkovaatimusta.
Tavanomaisten maitotilojen yrittäjätulo putoaa 44 400 eurosta 21 900 euroon.
Näiden maitotilojen tuotantokustannukset ovat keskimäärin 285 700 euroa. Kustannuksiin on tulossa kahden prosentin säästö.
”Kustannusrakenne on tavanomaisessa tuotannossa hieman raskaampi riippuen hieman siitä, millainen säilörehusato on ja kuinka paljon joudutaan ostamaan väkirehua.”
”Eläinyksikköä kohden tuotantokustannukset ovat luomussa paljon pienemmät.”
Eläinyksikköä kohden kokonaistuotto luomutilalla on 5 100 ja tavanomaisessa 4 600 euroa.
Lukessa laadittu ennuste on suuntaa antava.
”Ennusteessa on otettu huomioon maitotilojen päätuotteiden ja tuotantopanosten hintamuutokset”, Tauriainen toteaa.
Maataloustukien rakenteen muuttumista ei ennusteessa ole voitu huomioida.
”Ennuste on laskettu olettaen, että tukisummat alenevat hieman viime vuodesta.”
Luomumaidon tuottajahinnan on oletettu muuttuvan samassa suhteessa kuin tavanomaisenkin maidon.
Janne Impiö
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
