Joululohta ollaan puolittamassa
vierasyliö
Joulukala on kuulunut suomalaiseen ruokapöytään iät ajat. Nyt tämä perinne on vaarantunut ja etsii uusia muotoja.
Sukupolvien lasten vieroksuma lipeäkala on jo vaihtunut turskasta koljaksi Norjanmeren turskasaaliiden romahdettua. Suomalaiseen jouluateriaan riittää enää korvaavaa koljaa.
Näköpiirissä on jo samanlainen kohtalo toisen joulukalan, lohen osalta. Itämeren lohta pyydetään vielä, mutta Tenojoen kala on tullut niin arvokkaaksi, ettei sitä raaskita tarjota edes pyhäpäivinä.
Ympäristötutkimusten paremman tuloksellisuuden ansiosta kalakantojen hyvinvointi ja sen heikentymisen syyt ovat selviämässä. Ainakin välillisesti syyksi paljastuu ihmisen toiminta.
Kalastuksessa on Suomessakin pyrittävä noudattamaan EU:n kalastusohjelmaa. Siinä tavoitellaan kalakantojen hyödyntämistä kestävän enimmäistuoton tasolla, jonka perusteella tehdään laskelmia suurimmasta sallitusta saalismäärästä.
Nämä arviot perustuvat kansainvälisen merentutkimusneuvoston vuosittain antamiin kannanottoihin. Keskustelua on käyty siitä, ovatko tieteellisin perustein saadut kiintiöt todenmukaisia.
Elollisten luonnonvarojen kuten kalojen saalismäärät lasketaan annettujen tilastojen mukaan. Kalojen osalta virhetekijäksi voi muodostua tilastovirhe. Lohisaaliiden määrässä syytetään virheestä liikakalastusta ja tästä seuraavaa oheissaaliiden poisheittämistä.
Maakohtaisiin kiintiöihin vaikuttavat vielä voimakkaammin tilastoimattoman saaliin määrä. Erityisesti Puolaa on epäilty huomattavasti suuremmasta kalastuksesta, kuin kiintiö sallisi.
Salakalastuksen saaliin määrää ei tieteellisesti osata ottaa huomioon Itämeren lohen kokonaissaaliissa. Näyttää kuitenkin siltä, että jaettaessa maittain tulevaa saalismäärää, on koko alueen lohimäärästä vähennetty Puolan salakalastuksen osuutta ja näin päädytty pienempiin saalistettavien määrään.
EU:n komissio otti tämän huomioon ja säilytti ehdotuksessaan Suomen lohikiintiön jotakuinkin entisellä tasolla.
Kalantutkimus on voinut osoittaa, että rajoittavista kiintiöistä huolimatta lohen tulevaisuus Itämerellä on heikentynyt. Alun perin on Itämerellä laskettu olleen noin sata erilaista lohikantaa, mutta nyt on jäljellä enää kolmannes.
Lohikantojen välillä on suuria kestävyyseroja. Geneettinen monimuotoisuus ja näin sopeutumiskyky ympäristön muutoksiin on suurin Torniojoen ja Simojoen lohikannoilla. Viime vuosina näihin jokiin on noussut kestävään kalastukseen nähden runsaammin lohia.
Sen sijaan uhanalaisimmat ja ehkä katoamassa olevat lohikannat löytyvät Etelä-Itämereltä. Tämän perusteella näyttää siltä, että kalastusrajoitukset tulisi suunnata etelämmäksi pohjoisista nousujoista.
Suojelutavoitteen saavuttamista hankaloittaa pitkäaikaisesta kalastusmenetelmästä luopumisen tarve. Eräs vaikeus on sekakantakalastus, jossa avomerikalastus ei tee eroa eri lohimuotojen kesken: Se ottaa saaliikseen kaikki muodot uhanalaisuudesta riippumatta. Ensimmäisiin toimiin kuuluisi avomerikalastuksesta luopuminen.
Siimakalastuksen rajoittaminen tai kieltäminen olisi toinen kantoja elvyttävä hoitotoimi. Kalastus olisi verkko- ja rysäkalastuksen varassa.
Ruotsi on jo kieltänyt siimakalastuksen. Puolassa siimakalastus on etusijalla ja siellä lisäksi avomerikalastuksen rajoittaminen parantaisi nopeasti luonnonlohikantojen tilaa.
Näyttää myös siltä, että Venäjän ja Viron jokiin nousevien lohien kalastus tulisi kieltää.
Lohien pelastaminen ja kiintiöiden saaminen kestävälle tasolle riippuu ammattikalastuksesta.
Lohta pyydetään myös vapaa-ajan kalana. Sen osuus kokonaissaaliista on noin viidennes. Tähän kuuluu merkittävänä osana luontomatkailua ja välinekalastusta, joilla on suuri vaikutus aluetaloudelle. Vapaa-ajankalastuksen kestävässä tavassa on mukana painotetusti muut kuin taloudelliset arvot.
Saalismäärien rajoittamien on yksi keino saavuttaa kestävä kalastus, johon pyritään vasta vuonna 2020.
Toinen seikka, joka ansaitsee huomion, on poikaskuolleisuus. Näyttää siltä, että Itämeren vedenlaatu on lisäännyt poikasten kuolleisuutta moninkertaiseksi lyhyenä aikana. Erityisen huonosti ovat pärjänneet altaissa kasvatetut velvoitepoikaset.
On arvioitu, että esimerkiksi Olkiluodon lämpimissä lauhdevesissä nopeasti kasvatetut istukkaat kestävät luonnonlohien poikasia heikommin Itämeren vapaudessa. Tulokset antavat aiheen harkita uudelleen velvoite- ja muiden istutusten tuloksellisuutta ja muutostarvetta.
Varmasti jokaisella on tavoitteena saada Itämeren lohi jälleen elinvoimaiseksi ja vapauttaa laji kauppojen kalatiskien ei-toivottujen ostoskalojen boikotista.
Hoitotoimia pidetään oikeansuuntaisina, vaikka nykyisen jatkuvan kantojen heikentymisen takia riittämättöminä.
Esitetyillä keinoilla on myös maksajansa. Ammattikalastajat joutuvat kamppailemaan oman elinkeinonsa säilymisen ja hupenevien kalastusmahdollisuuksien välillä. Moni on jo menettänyt pelin ja lopettanut ammattinsa harjoittamisen.
Seuraus on vastoin yleistä elollisten luonnonvarojen hyödyntämispyrkimystä. Siihen kuuluvat kotimaisuuden korostaminen ja vielä suhteellisen puhtaan luonnon tuotanto. Itämeren allas ja Suomen lohijoet pystyisivät antamaan moninverroin runsaamman saaliin kuin nyt.
Syntynyttä tilannetta käyttävät norjalaiset hyödyksi. Suomeen tuodaan vuonoissa kassikasvatettuja lohia, jotka ovat tehokkaasti syrjäyttäneet kotimaisen lohen.
Itämeren lohi on suomalaiselle aito ruokalohi toisin kuin vieraslajina ilmestynyt sateenkaarirautu eli harhaanjohtavasti kirjolohi.
Nyt uhanalaisina olevien ammattikalastajien menettäminen saattaa merkitä lopullista kuoliniskua kotimaiselle lohiruokakulttuurille. Myöhemmin nuorien yrittäjien saaminen kalastajiksi on erityisen vaikeaa.
Rajoitustoimien asettamisessa lohille tulee ottaa huomioon myös alan kestävyys pitkällä aikavälillä.
OLLI PAASIVIRTA
Kirjoittaja on ympäristönsuojeluneuvos Kauniaisista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
