Kokoomus haluaa te-palvelut kuntien hoidettaviksi - "joko parannamme työllisyyttä, tai kärsimme ja karsimme"
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen tyrmäsi uudet veronkorotukset kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen tyrmäsi uudet veronkiristykset ryhmän kesäkokouksessa Turussa tiistaina. Kuva: Taneli KontiainenKun sosiaali- ja terveydenhuolto siirtyy maakuntauudistuksessa kuntien vastuulta maakunnille, jäljelle jää kokoomuksen mielestä elinvoima- ja sivistyskunta. Puolueen mukaan työ- ja elinkeinopalveluiden tuottaminen sopisi tulevaisuudessa kuntien tehtäväksi.
"Tällä hetkellä TE-palveluissa valta ja vastuu eivät ole samoissa käsissä. Kunnilla on käytännössä parhaat keinot työllisyyspolitiikan hoitamiseksi, aina koulutuksesta yritysten elinvoimaan. Siksi olisi luontevaa, että myös vastuu työllisyyden hoitamisesta annettaisiin kunnille", kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen totesi ryhmän kesäkokouksessa Turussa tiistaina.
Ensimmäiset maakuntauudistukseen liittyvät lait lähtevät lausuntokierrokselle lähipäivinä. Jokinen sanoi, että maakuntauudistuksessa keskitytään syksyllä erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden valinnanvapauden toteutukseen.
Keskusta aikoo tänään tiistaina julkaista 200 ehdotusta byrokratian purkamiseksi. Jokinen heitti puheessaan piikin keskustalle, vaikka sanoi norminpurkulistojen ideoimisen olevan hyödyllistä.
"Nyt on aika viedä sovitut norminpurkupäätökset käytäntöön. Parempi 20 purettua kuin kaksisataa listattua ja purkamatonta normia."
Maatalouden kannattavuuskriisin hoidossa Jokinen kehotti maatalousministeriä katsomaan kokoomuksen pelastusohjelmaa, jotta kotimainen ruuantuotanto ei näivety kannattavuuskriisin alle.
Jokinen korosti puheessaan erityisesti hallituksen tavoitetta työllisyysasteen nostamiseksi 72 prosenttiin. Hän totesi, että työllisyysasteen nosto on suomalaisten ihmisten hyvinvoinnin kannalta kaikkein tärkein asia.
"Edessämme on valinta, jonka pitäisi olla helppo: joko parannamme työllisyyttä, tai kärsimme ja karsimme suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa."
Perussuomalaiset väläytti viime viikolla pääomatuloveron nostoa. Jokinen ei suoraan maininnut puolueen tekemää ehdotusta, mutta tyrmäsi uudet veronkorotukset.
"Joistakin puolueista on edelleen ehdotettu ratkaisuksi verojen korottamista. Heille sanon, että se tie on kuljettu loppuun. Korkea veroaste on tukahduttanut Suomen talouden ja kannustavuuden työhön. Verotuksessa on vain yksi tie, ja se on alaspäin."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
