Metsästäjät hankkineet 85 000 vuorokausilupaa syksyn kanalintujahtiin
Kanalintukannat ovat tänä vuonna alhaiset.
Luvissa on laskua viime vuosiin verrattuna, sillä vielä neljä vuotta sitten lintukantojen ollessa paremmat Metsähallitus myi 131 000 vuorokausilupaa. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARIMetsästäjät ovat hankkineet valtion maille noin 85 000 vuorokausilupaa kanalintujen metsästykseen tälle syksylle, Metsähallitus kertoo. Luvissa on laskua viime vuosiin verrattuna, sillä vielä neljä vuotta sitten lintukantojen ollessa paremmat Metsähallitus myi 131 000 vuorokausilupaa. Viime vuonna lupia myytiin hieman vajaat 103 000.
Metsähallitus kertoo tiedotteessa, että on edelleen paljon alueita, joissa lintukannat ovat kohtuulliset ja joihin lupia on vielä jäljellä. Myytyjen lupavuorokausien määrä tulee vielä siis hieman nousemaan.
Tänä vuonna kanalintukannat ovat alhaiset, joten maa- ja metsätalousministeriö on lyhentämässä metsästyskautta useilla alueilla. Myös Metsähallituksen myymien lupien kiintiö on alhainen, sillä lupamäärät määritellään vuosittain riistalaskentojen tulosten perusteella.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
