Matkamessuilla pääseevaikka myymäläautoon
Sekatyöliike Suokuokka kiertää talvella yhdellä ja kesällä kahdella myymäläautolla Keski-Karjalan maaseudulla.
”Joka reitillä on vakioasiakkaita. Kesällä kesäasukkaat vilkastuttavat toimintaa”, kertoo kiteeläinen yrittäjä Sanne Seppälä.
Myymäläauto on monille matkamessujen kävijöille jo ehkä muutenkin tuttu, sillä yrittäjät olivat syksyllä mukana television Paluumuuttajat -sarjassa.
”Messuille lisäsimme hyllyjen valikoimien pohjoiskarjalaisia tuotteita”, Seppälä mainitsee.
Kiuruvedellä toimiva Arctic Milk esittelee Kiuruveden osastolla lehmän- ja vuohenmaitojuustoja.
”Uskon, että vuohenmaidon ja siitä tehtyjen tuotteiden kysyntä kasvaa”, sanoo yrityksen tuotteita Etelä-Suomessa markkinoiva Tommi Nevalainen.
Yrityksen valikoimissa on muun muassa puolikovia juustoja ja leipäjuustoja, jälkimmäistä erikoisuutena myös vuohenmaidosta valmistettuna.
”Haluamme käyttää tuotannossamme vain suomalaisia raaka-aineita. Suomalaiselle lähiruualle on paljon kysyntää. Pientuottajat ja suomalaisuus ovat tärkeitä”, korostaa Nevalainen.
Jos messuilla kaipaa hetkeksi uppoutumista koukuttavaan harrastukseen, Rauman osastolla on siihen tilaisuus.
Free style -nyplääjä Tarmo Thorströmin ohjauksella voi paneutua antamaan omaa kädenjälkeään Rauman pitsiviikkojen Pitsi vieköön -näyttelyyn valmistuvaan teokseen.
”Saa sitten kertoa muille, että minulla on teos näyttelyssä”, Thorström nauraa.
Parhaillaan Thorström valmistelee tutkielmaa, joka liittyy pitsinnyplääjien teknisten ongelmien ratkaisemiseen.
”Olen selvittänyt nypläyksen kehitystä 1500-luvulta alkaen ja siihen liittyviä työvälineitä”, Thorström kertoo laajan tasopitsien valmistukseen suunnitellun työpöytänsä ääressä.
Sodankylässä toimiva Lampivaaran ametistikaivos ja hailuotolainen Polar Moos kertovat messuilla, mitä luonnon tarjoamista mahdollisuuksista voi kehittää.
”Alun alkaen päätimme, että emme ole raaka-ainebisneksessä, vaan jalostamme ametistit lopputuotteiksi ja teemme matkailuelämyksiä”, kertoo jo 20 vuotta toimineen Arctic Amethystin toimitusjohtaja Timo Seppälä.
Seppälän mukaan tällä tavalla jalostettuna ametisteja riittää sadoiksi vuosiksi. Jos ametistit toimitettaisiin raaka-aineeksi, se loppuisi viidessä vuodessa.
”Sitten meillä olisi vain tyhjä kuoppa ja mitäs sillä? Nyt voimme tarjota monenlaisia elämyksiä”, Seppälä vertailee.
Hailuodossa uusiutuvaa palleroporonjäkälää on hyödynnetty pitkään. Värjäämätöntä jäkälää on hyödynnetty runsaasti, mutta nyt on kehitetty tasaisen värin mahdollistava tekniikka.
”Jäkälästä voidaan tehdä vaikka mitä sisustukseen ja koristeluun”, toteaa Polar Moosin hallituksen puheenjohtaja Veikko Tönkyrä värikkäiden jäkäläesineiden keskellä.
Matkamessuilla esitellään kotimaan matkailutarjontaa Ahvenanmaalta Utsjoelle. Muita maita on mukana 80. Näytteilleasettajia on yhteensä noin 1 100.
MAIKKI KULMALA
Matkamessut ja Caravan-messut Helsingin messukeskuksessa avoinna yleisölle pe 18.1. klo 12–19, la–su 19.–20.1. klo 10–18. www.matkamessut.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

