Säästöpankki tiukentaa yritysten rahoitusta
Säästöpankit antavat yrityksille lainaa aiempaa tiukemmin. Vielä viime vuonna ne lisäsivät yritysten rahoittamista kymmenen prosenttia.Säästöpankit jatkavat pk-yritysten ja maatilojen rahoitusta viime vuotta varovaisemmin. Asiakaskriteerejä on tiukennettu.
Toimitusjohtaja Pasi Kämäri sanoo yrityksen omavaraisuutta ja vakavaraisuutta katsottavan nyt tarkoin, selviääkö yritys lainansa hoidosta.
”Emme pysty ottamaan uusia asiakkaita niin paljon kuin tulijoita olisi.”
Kämäri valittaa pienten ja keskisuurten yritysten rahoitustilannetta. Pankkirahoitus on niille tärkeää. Isot yritykset hakevat rahaa maailmalta.
Yritykset starttaavat alkurahoituksella ja tuilla, mutta kasvuvaiheessa törmätään usein käyttöpääoman puutteeseen. Työpaikkoja jää perustamatta.
”Suomalainen talouskasvu on vakavasti uhattuna”, Kämäri arvioi.
Ryhmän markkinastrategi Miska Kuhalampi uskoo työttömyyden ylittävän yhdeksän prosenttia. Työttömyys lisääntyy kevättä kohti. Vientiveto helpottaa syksyllä ja loppuvuonna.
Säästöpankkien liiketulos viime vuodelta nousi 67 miljoonan euroon. Pahimpien päivien varalle siirrettiin 6,4 miljoonaa, mikä heikensi tulosta. Viime vuonna varattiin puolet tästä.
Kämäri odottaa korkokatteen heikkenevän edelleen voimakkaasti. Säästöpankkien liiketulos jää tänä vuonna selvästi viime vuodesta.
Pankkiveroa säästöpankit maksavat 5,3 miljoonaa euroa tänä vuonna.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
