Kevät yllättää: Äkillinen lämpö saa pohjoisen tulvimaan
Suurimmat tulvariskit kohdistuvat Kittilään Ounasjoelle.Runsaan lumen ja nopean lämpötilan nousun vuoksi Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin kevättulvista odotetaan keskimääräistä suurempia. Ongelmia voivat aiheuttaa myös jääpadot, vaikka kevätaurinko haurastuttaakin jokijäitä tehokkaasti.
Suurimmat tulvariskit kohdistuvat tällä hetkellä Kittilään Ounasjoella. Ennusteeseen liittyy kuitenkin vielä epävarmuuksia.
Iijoella virtaamat ja vedenpinnan korkeus ovat nousussa. Vaikka viime aikojen kylmä sää on hidastanut nousua, voi vesi tulvaherkillä alueilla nousta häiritsemään tieliikennettä.
Simojoella jäät ovat jo alkaneet lähteä virtaamien kasvun myötä. Oulun eteläpuolisissa joissa virtaamat ovat sitä vastoin laskussa.
Tulvakeskuksen mukaan virtaamahuiput ajoittuvat touko-kesäkuun vaihteeseen säätiloista riippuen.
Myöhäinen kevät ja äkillinen lämpötilan nousu saavat jokien virtaamat kasvamaan ja lumet sulamaan nopeasti, mikä kasvattaa tulvariskejä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

