Sahtimestari Mouhijärveltä
Pekka Uusilähteenmäki Mouhijärveltä on valittu Suomen vuoden 2013 sahtimestariksi viikonloppuna Hämeenkyrössä järjestetyssä Suomen mestaruuskilpailussa.
Mukana oli ennätykselliset 44 kilpailijaa nyt 22. kerran järjestetyissä kilpailuissa.
Tuomaristo kuvaili Pekka Uusilähteenmäen hieman tummaa mestarisahtia ”oikean väriseksi ja vahvuiseksi sekä tuoksultaan reheväksi”.
”Maku on pehmeä, tuore, jälkimaku kestävä ja vahva”, tuomaristo kiitti.
Toiseksi kilpailussa sijoittui Heikki Rajahaka Honkajoelta ja kolmanneksi Tapani Virtanen Hartolasta.
Ensi vuoden elokuussa sahtimestaruus ratkotaan Espoossa, ensimmäistä kertaa sahti-Suomen ulkopuolella.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
