VIERASKOLUMNI Todelliset opinahjot
Koulukeskustelussa puhutaan vain kouluista, kurssisisällöistä ja opetuksesta, vaikka oppiminen on yksilön omaa toimintaa. Tietoa ei pysty kauhomaan oppilaan päähän, ellei hän ole kiinnostunut.
Valinnaisuuden lisääminen ei ole haitaksi, jos oppilas sillä tavoin löytää innostuksen opiskeluun. Kapeallakin osaamisella on käyttöä. Paljon pahempaa on, jos tiedon pakkosyöttö tappaa kaiken kiinnostuksen opiskeluun.
Kun kiinnostus johonkin asiaan on herännyt, tietoa saa muualtakin kuin koulusta. Työkokemus, harrastukset ja ystäväpiiri muokkaavat jokaisen taidoiltaan ja osaamiseltaan erilaiseksi. Usein vasta jälkikäteen huomaa, mistä olennaiset tiedot ja taidot ovat tulleet. Oppia ikä kaikki! Esimerkkinä käytän tässä itseäni.
Olen toki koulussa ja yliopistossa paljonkin oppinut, mutta todelliset opinahjot, joissa tieto terästyy, ovat usein muualla kuin luokissa ja luentosaleissa. Opetus antaa perustiedot, rungon, jolle voi sitten rakentaa ja jolla voi jäsentää muualta hankkimansa tiedon. Tärkeimmät tiedot ja kokemukset olen saanut muualta, itse lukemalla, toisten kanssa keskustelemalla ja työskentelemällä.
Jo ennen yliopistoaikaa sain kosketuksen tiedemaailmaan, kun olin väitöskirjaansa tekevän Tapio Rintasen apupoikana Lapissa. Lukiovuosina pääsin myös retkille kahden syvällisen luonnontuntijan, Viljo Kujalan ja Arvi Ulvisen, kanssa.
Kun he kertoivat kaskuja omista vanhoista opettajistaan – joskus 1800-luvun puolivälin tienoilla syntyneistä professoreista – sai jonkunlaisen käsityksen tieteen jatkuvuudesta ja siitä, miten uusi tieto rakennetaan vanhan varaan.
Yliopistoaikoina ensimmäinen tärkeä tiedonmuokkauspaikka oli kasvitieteen laitoksen kahvila, jossa suoritin ainakin kuppila cum lauden. Pienessä kahvilassa kävivät niin opiskelijat kuin opettajatkin, eikä sitä eri pöydissä istuttu. Kun välillä olin töissä kasvimuseossa, opinnot täydentyivät museon kahvihuoneessa jo astetta tieteellisemmissä keskusteluissa.
Opinnot saivat vauhtia myös tieteellisissä seuroissa. Itse kokoukset olivat usein hiukan tylsiä, mutta sitä antoisampia olivat kokousten jälkeiset ravintolasitsit, joissa tutustui vanhoihin legendaarisiin tutkijoihin.
Varaton opiskelija istui usein koko illan voileivän ja yhden oluen voimalla. Niin silloinkin, kun vietettiin professori Risto Tuomikosken 60-vuotispäiviä Banket Hildenissä. Illan päätteeksi päivänsankari ilmoitti, että hän maksaa kaiken!
Erilaiset työtehtävät ovat sekä opettaneet että suunnanneet kiinnostusta uusille aloille. Hormakummun ja Murtovaaran kansakoulujen keittiöissä käytiin myöhään yöhön jatkuvia keskusteluja monien geologien kanssa.
Hukkaan eivät ole menneet edes pitkät automatkat työmaille. Autossa oli aikaa kysymyksille ja keskusteluille. Usein kuski on ennestään tuntematon, joten mistäpä muusta siinä puhuisi kuin työstä ja siihen liittyvistä seikoista.
Mahtavin opettajistani on silti ollut itse luonto. Verkkainen kävely tai soutelu, lepotauko kannon nokassa, usein nuotiota ja nokista kahvipannua tuijotellen, on antanut sysäyksen sinisille ajatuksille ja luonnon ymmärtämiselle. Kiireellä paikasta toiseen ryntäilevä ei näe eikä ymmärrä mitään.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
