PASSIPAIKALLA Asia ei tietenkään hänelle kuulu
Eduskunta joutuu heti valtiopäivien alussa mielenkiintoisen valtasuhdeoperaation osapuoleksi. Maan ylintä päätösvaltaa ollaan livauttamassa äkkirysäyksellä uuteen malliin.
Media kertoi presidentti Sauli Niinistön edellyttävän maan hallitukselta oman palkkansa alentamista. Eduskunta sai ilmoitusasiana kuulla valtansa vähentyvän.
Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) myötäili pehmeästi Niinistön esitystä. Hän ei puolella sanalla vihjannut presidentin puuttuneen asiaan, joka ei tälle kuulu.
Ilmeisesti lakitekstissä puhutaan tulevaisuudessakin tasavallan presidentin palkkiosta, ei Sauli Niinistön henkilökohtaisesta taloudesta. Istuvan presidentin oikusta valtionpäämiehen palkkatasoa ollaan pudottamassa pysyvästi ilman julkista keskustelua.
Suunnitelmien mukaan presidentti saisi vastaisuudessa palkkaa käteen suunnilleen yhtä paljon kuin rahapajan toimitusjohtaja. Ilmeisesti Sauli Niinistö määrittelee tehtävät samanarvoisiksi.
Valtion rahapaja on pieni metalliverstas, jota on tarvittu esimerkiksi lyömään muistoraha Helene Schjerfbeckin 150-vuotispäivän kunniaksi. Muuten rahapaja on tarpeeton valtiossa, jolla ei ole omaa rahaa.
Björn Wahlroos tienaa presidentin vuosipalkan käteensä parissa viikossa. Molemmat johtavat esimerkin voimalla. Kumman arvojohtajan esimerkki on väkevämpi?
Itsenäisyyden alkuvuosien suuria kysymyksiä oli kiista ylimmästä vallasta. Kuningashaaveen kariuduttua riideltiin parlamentin ja valtionpäämiehen suhteesta.
Keskusta ja vasemmisto, käytännössä sosiaalidemokraatit ja maalaisliitto naulasivat eduskunnan korkeimman vallan käyttäjäksi. Oikeisto, siis kokoomus ja RKP, yrittivät kaikenlaisia poikkeuksia. Oikeisto halusi esimerkiksi, ettei eduskunta saisi määrätä tasavallan presidentin palkkiota.
Eduskunta senkin vallan otti. Kompromissina presidentin palkkio säädettiin verovapaaksi. Oikeiston mielestä oli muodotonta, että keisarin sijainen maksaisi valtiolle veroa. Omituinen verovapaus on voimassa edelleen, vaikkei kukaan voi tajuta, mistä se johtuu.
Veteraanipoliitikko Seppo Kääriäinen (kesk.) sentään mutisee, ettei tasavallassa pitäisi tuollaisia etuoikeuksia olla. SDP:n aatteellista siipeä edustava ministeri Jukka Gustafsson suosittelee suurituloisille reippaita veronkorotuksia.
Aikaisemmat presidentit ovat purkaneet huonoa omaatuntoaan toisin. Mauno Koivisto palautti lama-aikaan osan palkastaan valtiokonttoriin. Martti Ahtisaari siirsi osan tuloistaan järjestäytyneille köyhille.
Niinistö ei kuitenkaan ole aivan ensimmäinen presidentti, joka sanelee eduskunnalle oman palkkansa. Kun eduskunta valitsi Urho Kekkosen poikkeuslailla 1974 jatkamaan presidenttinä, tämä edellytti, ettei hänen palkkiotaan nosteta.
Siihen aikaan maassa vallitsi ensimmäisestä öljykriisistä, laajoista yhteiskunnallisista uudistuksista ja reippaasta palkkapolitiikasta johtuen mahtava inflaatiolaukka. Kieltäymyksellä oli todellista merkitystä.
Kekkonen ei kuitenkaan halunnut syöstä seuraajiaan palkkakuoppaan, joten 1978 korotus oli sitäkin muhkeampi.
Kerran kuudessa tehtävä palkankorotus näyttää kieltämättä hurjalta.
Presidentin propagandistit toitottivat tämän haluavan alentaa palkkansa vuoden 2006 tasolle. Eduskunnan ruskeakielisimmät itsensä ruoskijat vaativat heti myös kansanedustajien palkkojensa alentamista 2006 tasolle.
Todellisuudessa Niinistö haluaa pitää presidentin palkkion 2011 tasolla. Puhemies Heinäluoma ennakoi kansanedustajien joutuvan tekemään vastaavan uhrauksen. Toisin sanoen palkat eivät kevään 2011 tasosta nouse.
Heinäluoma tietää, koska hänen johdollaan puhemiesneuvosto luovutti tässä asiassa virallisesti vallan pyhälle kolmikannalle. Kuntatyönantajien Jouni Ekuri (kok.) ja STTK:n Seppo Junttila (sd.) eivät aktiiviaikanaan varmaan koskaan uskoneet pääsevänsä eläkkeellä kansanedustajien palkkoja määräämään.
PEKKA ALAROTU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
