TEM: Migrit ei täytä kotimaisuusehtoa
Työ ja elinkeinoministeriön mukaan kroatialaisomistaja ei täytä vaadittua kotimaisuusehtoa. Seuraavaksi hanketta pohditaan yhteiskunnan kokonaisedun kannalta.
Kroatialainen Migrit ei täytä Fennovoiman omistuksen kotimaisuusehtoa. Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) pohtii hanketta yhteiskunnan kokonaisedun kannalta. Kuva: Jaana KankaanpaaTyö- ja elinkeinoministeriön tiedotteen mukaan Fennovoima-ydinvoimalahankkeen kroatialaisomistaja Migrit Solarna Energija ei täytä hallituksen asettaa ehtoa 60 prosentin kotimaisesta omistuksesta.
Ministeriön selvityksessä saatujen tietojen perusteella ei pystytty selvittämään riittävällä varmuudella, että yhtiön määräysvalta on EU- tai EFTA-maiden kansalaisilla.
Omistajuusehto liittyy vuoden 2014 joulukuussa tehtyyn periaatepäätöksen täydennykseen. Migrit julistettiin kesäkuun lopussa Fennovoiman rakennuslupahakemuksen liitteissä yhtiön uudeksi omistajaksi 9 prosentin välillisellä omistusosuudella.
TEM pyysi tietoja viranomaisilta sekä Suomesta että Kroatiasta, ja varsinaisen selvityksen toteutti konsulttiyhtiö Ernst & Young. Selvitys julistettiin vastoin Fennovoiman pyyntöä suurilta osin julkiseksi.
Seuraavaksi asia siirtyy elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk.) harkittavaksi. Tarkoituksena on selvittää, onko ydinvoimahanke yhteiskunnan kokonaisedun mukainen.
Epäselvää on, kaataako selvitys Fennovoiman lopullisesti, vai voiko uusi kotimainen omistaja vielä astua hankkeeseen täyttämään vaadittua omistusosuutta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
