Väderstadin kylvökone harppasi nykyaikaan
VÄDERSTAD, RUOTSI (MT)
Ruotsalainen Väderstad on päivittänyt Rapid-kylvökoneensa iPad taulutietokoneaikaan. Vuosi sitten yhtiö esitteli saman sovelluksen maissin ja soijan kylvökone Tempolle.
Kylvökoneen aisan päällä on keskusyksikkö, joka pitää langattomasti yhteyttä traktorin hytissä olevaan iPadiin.
Kylvömäärän voi asettaa iPadin kosketusnäyttöä hipaisemalla ja näytöltä voi seurata kylvön edistymistä ja virhetilanteita.
Kylvökoneen tietokoneen pystyy myös yhdistämään traktorin Isobus-järjestelmään kaapelilla ja silloin saa käyttöönsä laajemman valikoiman ominaisuuksia.
Uudesta Rapidista ei löydy lainkaan maapyörää.
Siementen ja lannoitteiden syöttöakseleita pyörittää hydraulimoottori. Pyöritysnopeuden kone määrittää tutkalla ajonopeudesta.
Koneen rasvaustarve on pienentynyt huomattavasti, kun uuden koneen kiekkojen laakerointi on huoltovapaa.
Yhtiö esitteli uusia koneitaan lokakuun alussa lehdistölle pitäen silmällä Pariisissa helmikuussa järjestettävää Sima-maatalousnäyttelyä.
Spirit-kylvökoneisiin Väderstad on kehittänyt uuden Nordic-mallin, jossa lannoiterakeet sijoitetaan siemenrivien väliin. Aiemmassa Fix-mallissa lannoite sijoitetaan jokaisen siemenrivin alapuolelle.
Nordicissa siemenvantaita on puolet vähemmän ja siten vetotehontarve vähenee.
Spirit-koneisiin on myös saatavilla StripDrill-vaihtoehto, jossa lannoitetta jaetaan kahteen eri syvyyteen.
Tällöin kasvi saa heti starttilannoituksen ja juuren kasvettua syvemmälle lisää lannoitetta.
Muokkauspuolella Väderstad on uudistanut Carrier-lautasmuokkainta muun muassa suurentamalla lautasia.
Lisäksi tarjolla on uusi kultivaattori Opus. Opusta on aluksi saatavilla 6 ja 7 metrisinä, mutta myöhemmin mahdollisesti myös kapeampana.
Väderstadissa ajatellaan, että rikkakasvien kemiallinen torjunta ei pysty kehittymään paljon nykyisestä. Siksi yhtiö aikoo jatkossa kehittää mekaanista rikkakasvien torjuntaa.
Nyt yhtiöllä on valmiina kolmen sentin syvyyteen muokkaava lautasmuokkain, jolla voi tuhota maahan varisseet öljykasvien siemenet.
Muokkaimella ajetaan puinnin jälkeen, jolloin maahan jääneet siemenet itävät. Pari viikkoa itämisen jälkeen ajetaan uudestaan, jolloin kasvusto tuhoutuu eivätkä siemenet jää itämään muiden kasvien tai parempien öljykasvilajikkeiden joukkoon tulevina vuosina.
Kuten monella muullakin maatalouskonevalmistajalla myös Väderstadilla markkinanäkymät ovat heikentyneet. Alhaiset maatalouden tuottajahinnat Euroopassa ja Venäjän viennin tyrehtyminen hiljentävät kauppaa.
Vientiä yhtiöllä on 41 maahan.
TUURE KIVIRANTA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
