Caruna vastaa arvosteluun: Kaikkea ei kaapeloida maahan
"Caruna on maaseutuyhtiö ja Caruna Espoo kaupunkiyhtiö".”Caruna rakentaa säävarmaa verkkoa tarpeen mukaan maakaapeloimalla. Osa verkosta jää ilmajohdoksi”, Carunan varatoimitusjohtaja Jyrki Tammivuori vastaa arvosteluun liian suuresta maakaapeloinnin osuudesta.
Hänen mukaansa yhtiö ei rakenna ensin ”helppoja” pelto-osuuksia, vaan pellot ja metsät kaapeloidaan yhdessä.
”Ensin rakennettavat alueet päätetään sekä käyttömäärän että vikaherkkyyden mukaan.”
Sähkön siirron suuren perusmaksun osuus johtuu Tammivuoren mukaan siitä, että yhtiö joutuu verkon rakentamisella ja ylläpidolla turvaamaan, että sähköä on ylipäätään asiakkaan saatavilla.
”Suuren 63 ampeeria kestävän liittymän kokonaiskustannukset ovat korkeammat kuin 25 ampeerin liittymän, jonka vuoksi myös kiinteät perusmaksut ovat suuremmat”, Tammivuori selittää.
Arvosteluun Carunan kahden yhtiön suurista hintaeroista Tammivuori vastaa, että yhtiöt poikkeavat huomattavasti toisistaan. "Caruna Espoo toimii pääasiassa kaupungeissa, muun muassa Espoossa ja Joensuussa. Siellä siirtohinnat ovat halvemmat kuin enemmän maaseudulla toimivan Carunan."
”Niillä on eri hinnoittelu niin kuin kaikilla muillakin sähköverkkoyhtiöillä. Omistuspohja ei vaikuta hinnoitteluun.”
Lue myös: Sähköverkon voisi rakentaa miljardin halvemmalla - ei kiinnosta yhtiöitä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

